Sivut

tiistai 29. kesäkuuta 2010

En enää ees muista miltä tuntuu ku ei oo roskia kengissä

Eilen meillä oli taas "tuplatreenit" eli Urpolla agit ja Roopella haku. Roopen kans oon myös ottanu joka päivä vähän tokoja, lähinnä ruutua ja tunnaria, mutta tietty myös muuta (seuraamiset, kaukot, jäävät..). Paikkamakuu on sellanen jota pitäs nyt ottaa reilusti kun ne SM-tokot alkaa uhkaavasti lähestyä... Eikä tuon makuu oo todellakaan SM-häiriö-varma.

Siellä me urheat poljetaan hakualuetta :D Kuvan on ottanu Saara.

Agitreeneissä oli etenemistä (hyppy, putki, hyppy, hyppy ja toisinpäin), pussia, puomia, muuria ja pituutta. Etenemiset ihan jees, pitää muistaa ohjata molemmilta puolilta (kuten kaikessa muussaki), ja mun täytyy alkaa jättäytyä koirasta. Pussi piti muistutella mieleen eli ekalla toistolla vähän raotettiin pussin suuta. Loput meniki sitten "pimeään pussiin" :D Puomilla tuolla on joku ihme vamma; ei meinaa millään uskaltaa lähteä mutta sitten kun pääsee vauhtiin niin menee oikein nopsaa ja iloisesti. Vissiin se pitää vaan ahkerasti harjotella tuota alkua. Muuri ja pituus ihan okei, vähän meinasi astua esteille muttei pahasti. Yleisenä arviona kuulemma hyvän hyppytekniikan omaava elämäniloinen ja reipas corgi :)

Hakutreeneissä ei sen kummempaa, Roope haki molemmat maalimiehet ihan hyvin jostain 20-30 metristä oisko. Toiselle molarille tosin tarvi kaks käskyä mutta haki kumminki (ja innoissaan hakiki!). Kirsin alotuksesta aloin myös harkitsemaan Pelastuskoirien hakukokeita, sinne kun pääsee minkä rotuiset vaan.. Saapa nähä, olishan se PEHA-titteli ihan kiva ;)

Tokojutut menee samaa vanhaa rataa, mikään ei tällähetkellä sössi erityisen pahasti. Ruutuun menee hyvin, välillä meinaa mennä kulmamerkille (hmm ikinä en oo ottanu merkkiä tolla, onko se oppinu sen itsekseen) mutta kun hoksaa alustan niin juoksee kyllä sille. Ku palkkasin tällasesta niin toisella ruutuunmenolla meni suorinta tietä keskelle :)

Tunnari onkin sitte mielenkiintosempi juttu :D Oon ottanu Roopelle tosi paljon sellasia tunnareita ettei eka vastaantuleva oo oikea, vaan se toinen. Ja nykyään Roope menee kapulat aina vasemmalta oikealle ja oma on aina ollu se oikeanpuoleinen. Tässä yks päivä (olikohan eilen) otin sitte toisinpäin ja kas kummaa, joku tuo väärän.. No, laitoin sitte sillai että kapulat on pystysuorassa koiraa kohti ja "päälleikkäin" niin että oma on kauimmainen. Haisteli väärän ja toi oman. Sitte vaihdoin taas normaalijärjestykseen että oma on vasemmalla eli ensimmäinen kun koira menee hakemaan. Mutta Roope meniki kapuloille niin että oma oliki toisena (ei siis normaalia reittiä), haisteli väärän ja toi oman. Tänään sitten laitoin kolme kapulaa niin että oma oli viimisenä ja kappas, se toi oikean! Tuskin siis on kyse siitä että toi on oppinu tuomaan toisen vastaantulevan, vaan siitä että toi ei ota omaa jos se on eka vastaantuleva. En sitte tiiä onko tää hyvä vai huono juttu mutta näin se tekee :D

lauantai 26. kesäkuuta 2010

Ohjattuja tokotreenejä


Torstaina oltiin taas viikottaisissa tokotreeneissä, paikalla oli myös Saara, Sara, Heli + kaikki koirat. Roopen kanssa otettiin kaukoja, ihan vähän seuruuta ja ruutuakin lopuksi. Niin ja pk-A:ta myös. Urpo sai tehä sivulletuloja, seuruuta ja näyttelyjuttuja.

Kaukot meni hyvin, kaikki vaihdot sujuu, toiset paremmin ja toiset huonommin. Taino, ei mikään suju huonosti vaan osaan tarvii enemmän ohjausta. Seuruut kivoja, aluksi Roope meinas mähöillä ja käännökset oli vähän väljiä. Haukutin sitte tuota ja sen jälkeen meni hyvin. Ruutu oli täyskokonen, ekaksi alusta oli niin että Reps näki sen, ja meni ruutuun ihan hyvin. Sitte laitoin alustaa pienemmäksi niin ettei Repe nähny sitä ku tosi läheltä ruutua, aluksi juoksi hyvin suoraan kohti mutta vähän ennenku oli perillä alko mutkitella, löysi kumminki alustalle. Pk-A:ta ei aluksi meinannu mennä, otin sitte uusiksi kaks kertaa ja meni oikein sievästi :)

Urps teki ihan kivasti, sivulletulot jees ja seuraamiset (oisko kaks tai kolme askelta) oikein hyviä. Näyttelyjutut meni myös ihan hyvin.

Molemmat koirat oli kuuman päivän päätteeksi aika nuutuneita mutta tekivätpä kuitenki.
Kuvat (c) Saara

torstai 24. kesäkuuta 2010

Ihanaa ruutu tosiaanki sujuu

Käytiimpäs koirien kans eilen Saaren koululla treenailemassa feat Sara ja Hukka. Treeneistä tuli vähän liian pitkät (ja minä ääliö unohin vedetkin kotia) joten Roope ei enää lopussa ollu parhaassa terässään. Alussa otin vähän seuraamista ja jääviä, koiran haukuttaminen todella toimii, vire nousee tosi hyvin tuolla. Hau-käskyn opettaminen ei siis ole ollut ollenkaan hyödytöntä:D
Sitten vähän luoksaria, ekaa maahanmenoa ei tehny ekalla käskyllä, tosen kerran ku otettiin niin meni hyvin. Sitten vielä seisomisesta palkkaaminen, ja lopuksi kun meinas tulla ravilla niin palkkasin laukasta. Tässä kohtaa Reps alko jo vähän väsyä (ja joku oli taas kerran ääliö ja jatko treenaamista).
No, sitten kaukoja ja nämä meni kyllä hyvin! S-m on ainoa joka on tosissaan vaiheessa (tarvii koko matkalle namihojauksen), muut ihan jees. Treenien päätteeksi vielä ruutua, joka koiran väsymyksestä huolimatta suju erittäin hyvin, ellei erinomaisesti. Ekaksi ei bongannu ruutua ku lähetin sen liian vähällä virittelyllä. Käänty melkeen heti lähdettyään katsoon mua että mitäkä nyt? No, uus lähetys paremmalla virittelyllä ja Roopevoope laukkasi oikein mallikkaasti Saran merkeillä koottuun ruutuun josta ei takuulla nähnyt alustaa ennenkuin oli jo ruudun sisällä. Voiskai alkaa uskomaan että kyllä se tän nyt sitten osaa, ja vaikka tuossa joku aika sitten kirjottelin ettei me voittajaa tänä vuonna korkata niin saas nyt kuitenki nähä... Syyskuun Sodankylän kisoihin voidaan EHKÄ mennä.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Hakutreenejä, ageilua ja tokoa


Vähän ne on söpöjä <3

Tänään meillä oliki tuplatreenit kun ensin käytiin Urpon agiharkoissa ja sen jälkeen Vennivaaraan hauharkkoihin. Meidän lisäksi hakuilemassa oli Kirsi + Tikki ja Saara + Tuike. Saara myös kuvaili meitä.
Otettiin Roopelle kaks pistoa johonki 20 metriin oisko (?), ekan meni suorasti ja löysi maalimiehen, toista haisteli ja kierteli hetken enneku sai hajun. Oli kyllä oikein innoissaan, ja ilonen ku ukot löyty :) Urpo sai istua koko ajan mäkärien armoilla :D
Agitreeneissä tehtiin puomin alkeita, eteenmenoa, pussia ja keppejä. Eteenmenon meni tosi hyvin ku ohjasin oikeelta puolelta mutta ku vaihoin puolta niin mei epävarmaksi eli tähän nyt treeniä paljon. Kaiken muun ohjauksen teinki sitte molemmilta puolilta tasapuolisesti. Renkaan uskaltautu vihdoin hyppäämään, ekalla kerralla ei onnistunu tämä. Puomi ihan jees, puolessa välissä kielsin (aivan nätisti sanoin vain ei) syömästä maasta nameja niin ilmeisesti loukkaantu ja meni tosi hitaasti loppuajan.. Myös kepit värkkäsi, toivon mukaan mukana oli myös väsymystä. Pussi tosi hyvin, ku hoksas niin meni vauhdilla "oikean" pussin eli pussin suu oli kokonaan kiinni :)
Tänään tokoiltiin ruutua, tunnaria, kaukoja, maanoutoa ja hyppynoutoa. Noudot nopeita ja hyppynoutoon hyppäs varmaan kaks metriä ennen estettä :D Kaukot sujuu tosi hyvin nyt, s-i vaihto on tosi hyvällä mallilla, nyt vaan etäisyys kuntoon. S-m namiohjauksella puhtaasti. Tunnari suju eilen aivan mahtavasti, kaks kertaa tein ja molemmilla kerroilla haisteli hyvin molemmat tikut ja toi oman. Mutta eipä sitä iloa kestäny kauaa.. Tänään kaks kertaa väärä (tai siis itseasiassa toi molemmat yhtäaikaa..) ja kolmannella kerralla vasta oikea. En tiiä pitääkö mun laittaa joku ritilä sen väärän päälle vai mitä.. Ku ei ikinä tiiä tuleeko oikea vai ei. En tajua.
MUTTA kuulkaapa! Ruutu sujuu aivan mahtavasti! Tänään oli täyskokonen ja keskellä hiekalla melkein kokonaan peitetty 15x15cm alusta, ja matka joku 15m. Ja Roope meni täydellisesti!! Jsvdkbngbnmdkfbnjg hihiihih hehehhe! Joo ehkä pitäs mennä nukkuun :D Mutta voihanjes, huomenna joillaki eri merkeillä, haluun nähä miten tekee ku noi merkit ei oo.

Mukana näitä Saaran ottamia kuvia hakureeneistä.

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Toiset ei vaan voi olla yhtä hyviä ku toiset


Näyttelylauantai on vihdoin ohi, mukaan lähti sekä hyviä että ei-niin-hyviä tuloksia. Ensinnäkin Roopelle T (:DD en vaan voi olla nauramatta tälle) , onneksi se H meillä kuitenki on olemassa. Urpolle ERI, PU2 kera varasertin ja varacacibin :)

Urpon tuloksiin olen erittäin tyytyväinen vaikkei sitä sertiä tullutkaan; kaveri esiinty oikein mallikkaasti, ilmeisesti toi on jonkinsortin showkoira kun menee paremmin sillon ku mulla jännittää. Roopen esitti Saara belgityylillä ja Reps meni kyllä ihan kohtuullisen hyvin, ilmeisesti ei vaan ollu tuomarin mieleen.


Oltiin Kirsin ja koirien kanssa sitten vielä la-su yö vartioimassa näyttelyaluetta ihanassa kaatosateessa.. Uskottavien vartiokoirien kera :D Erityisesti Urpo ja Varjo olis varmasti karkottanu jokaisen ei-toivotun vastaantulevan. Tokoiltiinkin vähän, Roope menee ruutuun ihan kummasti kulmamerkin vierestä, oikealta sivulta kyllä muttei keskeltä sivua. Mainittakoon vielä että kaukojen s-i vaihdossa ei tarvii kohta yhtään namiohjausta, eli nämäkin alkaa edistyä :)

Urpon kuvan on ottanu Elina, Roopen kuvat Matleena.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Kaikki liikkeet ei ilmeisesti voi sujua yhtäaikaa

Nyt meillä sitten sujuu ruutu mutta kusee tunnari.. hmm? Taino, eikai tuo varsinaisesti kuse mutta Roope tuppaa eka hakemaan väärän (ensimmäisen eteen tulevan kapulan) ja tokalla toistolla hakee oikean. Vähän vaihtelevasti tekee tätäkin, joskus haistelee tosi hyvin molemmat ja ottaa oikean mutta joskus taas ei.

Muut liikkeet on entisessä tilassaan, VOIluoksaria otettiin eilen, eikä vauhti tuntunu kärsivän vaikka aika monta toistoa otettiin. Maahanmenot suhteellisen nopeita, vaikkakin kyllä yli oman mittansa meni. Mutta ei voi olla täydellinen kun ekaa kertaa otettiin :)

Meillä vietetäänkin ens viikonloppu näyttelyn merkeissä kun lähetään Jussinäyttelyyn molempien koirien voimin :) Urpolta odotan mahdollisesti serttiä (jos esiintyy yhtä hyvin ku viime mätsärissä niin en ihmettelis vaikka se serti pamahtaiski), ja Roope jos nyt sais sen EHn.. Tosin huonolta näyttää. Niin ja Sara ja Hukka kun saisivat sen Hn niin saa Hukastakin sitte TVAn :)

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Tiukkaa tehnyt treenitauko on ohi hakuharkkojen merkeissä

Treenitauko on nyt siis vihdoin ohi (tosin se mikään tauko ollu ku joka päivä otin jotain pientä..) ja tänään kävimmä siis koirien kans ekaa kertaa "ohjatuissa" hakuharkoissa. Mietin jo että mitähän siitä hommasta tulee, mutta mitä vielä, Roopehan haki ja millä innolla! Oikein pomppi maalimiehen luo :D Ens viikolla sitten uusiksi taas. Toivon mukaan samalla powerilla.

Sitten vähän tokoja.. Voittajan liikkeistä kaikista eniten kusee ystävämme ruutu. Roope menee alustalle seisomaan ihmeellisesti sen päälle, että vatta on alustan päällä (?) , jos nyt ylipäänsä alustalle asti menee. Ja ruutunlähetykset teen ehkä puolesta metristä... Epätoivo alkaa pikkuhiljaa iskeä. Toivon mukaan me saadaan tähän apuja torstain tokoharkoista.

Muut voin liikkeet sujuu ihan ookoosti, toiset paremmin ja toiset huonommin. Seuraaminen, liikkeestä istuminen, hyppynouto ja metallinouto menee hyvin jo, mutta kaikissa muissa onki sitte parantamista ja treenaamista. Tunnarissa hakee oman 9/10 toistosta, ja kapuloita on kaks (lisään niitä vasta ku toi on kuukauden päivät hakenu oman joka kerta), väärä tikku ei ole "minkään hajunen" eli kukaan ei oo sitä hajustanu. Kaukoissa edelleen kaikki muut vaihdot menee kymmenestä metristä paitsi s-i ja s-m, noita tehdään vielä namiohjauksella (joka on hyvää vauhtia häipymässä kuvioista). Luoksetulo voin tapaan on tarkotus alottaa lähipäivinä, mahdollisesti jo huomenna, enkä usko että siinä ilmenee isompia ongelmia.
Niin ja näillä näkymin me startataan VOI vasta ens keväänä koska Roope ei pysty toimimaan halleissa eli talven kisat on näinollen poissa kuvioista. Enkä usko että saan kaikkia liikkeitä kisavalmiiksi elo-syyskuuhun mennessä.

torstai 10. kesäkuuta 2010

Tokoilua ja tokotaukoa

Ollaan tokoiltu aika vähän tässä viimepäivinä (lähinnä eilen..), eilenki otin vaan tunnaria ja luoksaria. Teki kyllä tosi hyvin, kaks kertaa otin tunnarinki ja molemmilla kerroilla toi hienosti oman :) Kapuloita oli kaks. Eilen meillä alko maanantaihin kestävä treenitauko, tai ainaki otan vaan tosi helppoja juttuja.

Saara myös haasto meidän listaan 100 faktaa, tässäpä näitä sitten on (en kylläkään takaa niiden olevan minkäänlaisessa järkevässä tai kronologisessa järjestyksessä):

1. Mulla on kaks koiraa, kani ja kolme viljakäärmettä
2. Koirat tottelee nimiä Roope ja Urpo
3. Käärmeet on Nyytti, Poju ja Svedu
4. Pupu on nimeltään Emmett
5. Roopen sain 15-vuotis synttärilahjakseni pitkäaikaisen kinuamisen johdosta
6. Rotuvalinta ei ollut omani
7. Itse olisin ottanut lapinporokoiran tai belgianpaimenkoira groenendaelin
8. Roope on kuitenkin minulle rakas enkä vaihtaisi sitä mistään hinnasta
9. En edes, vaikka se koettelee hermojani lähes päivittäin
10. Enkä vaikka se ei olekaan minkään sortin viettipeto tai perskärpänen ja sen kanssa tokoilu ja muukin ei-harmaanomainen toiminta ei todellakaan ole helppoa vaan välillä erittäin hermojaraastavaa
Roope nuorena poikana (2008)

11. Roopella on plakkarissa tokosta TK1 ja AVO1
12. Taroituksena olisi saada TK2 tämän vuoden SM-tokoista ja kisata syksyllä voittajassa
13. En kyllä todellakaan tiedä toteutuuko jälkimmäisin aikomus
14. Urpo on erittäin helppo koira ja sen kanssa eläminen on helppoa (vaikkei se minun luonani asukaan)
15. Tosin sen pehmeys on välillä rasittavaa
16. Urpon kanssa otan sillointällöin tokoja (kyllä se jo aika paljon osaakin) ja agilityn kevään alkeiskurssille päästiin
17. Urpolla on näyttelyistä VASERT
18. Se onkin kotikoiran viran ohella lähinnä näyttelykoira
19. Urpo on aina lenkit irti, ellei liikuta keskustassa
20. Keskustassa liikutaan ehkä kerran kuussa
21. En koe tarvitsevani sille hihnaa koska se ei lähde minnekään ja kuuntelee kun sille puhutaan
22. Myös Roope on nykyään lenkeillä paljon irti
23. Roopesta on tullut ilmeisesti laumasielu kun se ei enää lähde huitsin nevadaan irtipäästessään vaan pysyy näköetäisyydellä
24. Se ei lähde kauas vaikka useasti sitä kehotankin
25. Roope ei käy hirvimetsällä koska ei hauku riistaa
26. Eikä ilmeisesti enää ajakaan koska viime viikonloppuna näytin sille hirvenjälkiä mutta kaveri jäljesti mieluummin pentukoiraa
27. Roope rakastaa pentuja yli kaiken
28. En käsitä miten jonku penturakkaus voi olla noin ylitsevuotavan riittoisaa
29. Sitä nimittäin riittää ja riittää ja riittää, loputtomiin
30. Roope on ollut joskus viikon syömättä omasta aloitteestaan
31. Se oli nuorena todella laiha
32. Nykyään se syö hyvin
33. Nuorempana Roope oli superrasittava;
34. Se saattoi yhtäkkiä treeneissä (yleensä agility) päättää karata ja juosta minua ympäri(ja karkuun) ja haukkua
35. Sain tämän toiminnan loppumaan vuosi sitten
36. En voi sanoin kuvailla miten kovasti vihasin Roopea sillä karkaamisen hetkellä
37. Silloin toivoin monesti että saisin vaihtaa koiran
38. Nykyään kadun syvästi että toivoin sellaista
39. Koska Roope on parasta mitä minulla on, tai on koskaan ollut
40. Liikutun omista sanoistani
41. Roope näkee paljon unia
42. Useasti nukkuessaan se murisee, juoksee ja haukkuu
43. Minusta se on erittäin huvittavaa
44. Nauran sille useasti
45. Urpo ei näe paljoakaan unia, tai ainakaan se ei näytä näkevänsä
46. Se harmittaa minua, sillä minusta koirien unennäkemistä on hauska katsella
47. Seuraavaksi koiraksi otan belgianpaimenkoiran
48. Se on luultavasti tervueren
49. Olen päättänyt että siitä tulee neloisvalio
50. Roope harrastaa myös MEJÄä eli verijälkeä
51. Roope myös kisaa kyseisessä lajissa
52. Roopella on yksi AVO2
53. Toivon mukaan se saa tänä vuonna myös ykköstuloksen
54. Roope rakastaa verijälkeä
55. Repestä tulee hakukoira
56. Toivon että se osaa ilmaista maalimiehen ensi kesänä
57. Roopen parhaat kaverit on Urpo, tervueren Cara, berninpaimenkoira Alppi ja bordercollie Tuike
58. Roopen saa ryhdikkääseen asentoon sanomalla "Missä?? + jonkun sen parhaan kaverin nimen". Esimerkiksi "Missä Cara??"
59. Roope pelkää Emmettiä
60. Tai ei enää oikeastaan pelkää, se vain kunnioittaa pupuystäväänsä
61. Urpo juttelee aina kun sitä rapsuttaa
62. Nauhoitan sitä joskus ja laitan linkin tänne
63. Se on varmaan oppinut ääntelyn Roopelta
64. Roope nimittäin haukkuu leikkiessään
65. Olen ollut neljänä vuotena peräkkäin Rovanimen seurakunnalla töissä
66. Käyn koulua Lyseonpuiston lukiossa ja valmistun vuonna 2011
67. Olen kuvataidelinjalla
68. Meidän luokalla on koulun paras ropo
69. Oikeastaan kuvis on ainoa aine mistä oikeasti tykkään
70. Panostan kuvikseen kaikista eniten
71. Haluaisin muuttaa pois kotoa
72. Luultavasti muutan syksyllä
73. Toivottavasti Rovaniemellä on kohta taas lämmintä koska vihaan kylmää
74. Eilenkin oli vaan +16 ja tuuli kylmästi
75. Toisaalta koirat tykkää koska on viileää
76. Ne tekee treeneissä paljon paremmin kun kuumalla
77. Roopen kasvattajalla ei ole kennelnimeä
78. Roope on Rovaniemeltä
79. Sen isä on FIN KVA Käkikorven Remu
80. Äidin nimi on Nalle
81. Urpo on Kaipolasta Annline´s kennelistä
82. Urpon virallinen nimi on Annline´s Catch The Pearl
83. Urpolla on mielestäni hieno ja kaunis nimi
84. Minua ärsyttää kun Roopella ei ole hienoa nimeä
85. Vaikka on Roopeki ihan söpö nimi
86. Kuolen jos rikon meidän tietokoneen
87. Tai ainakin saan ison rangaistuksen
88. Tykkään Lady GaGasta
89. Mielestäni GaGalla on tämän hetken parasta musiikkia
90. Tarkoitan siis tällä vuosikymmenellä
91. Myös ABBA on hyvä, tykkään yhtyeen musiikista
92. Oikeastaan tykkään melkein kaikesta mitä radiosta tulee, paitsi hevistä, humppamusiikista ja järkyttävästä junkkajunkkarokista
93. Teeveestä katson Xenaa, Serranoita (jos ne tulis vielä), Ilman johtolankaa, Musiikkikanavan(MTV) ohjelmia, ja kaikkea komediaa (Hauskat kotivideot jne).
94. Minulle siis käy melkein kaikki musiikki kunhan se kuulostaa hyvältä
95. Esim. PMMP, Taikapeili, GaGa, ABBA, TikTak, The Baseballs, Britneyllä on monia hyviä biisejä, Anna Abreu.
96. Myös esim. Stereo Love, Kylie, Bailando, Marraskuu, Nettiin ja Kaija Kärkisen Sade ovat hyviä biisejä.
97. Värjään tänään hiukset kuparinruskeiksi
98. Rakennan tänään tai huomenna Roopelle hypyn
99. En ole ehkä kaikkein paras koirankouluttaja/kasvattaja
100. Silti tunnen onnistuneeni Roopen ja Urpon kasvatuksessa ja kouluttamisessa yhteiskuntakelpoisiksi koiriksi (ja miehiksi) ja uskon onnistuvani myös niiden koirien kanssa joita tulevaisuudessa hankin.

Haastan Lauran ja Caran sekä Viivin ja Rommin (en osaa linkittää blogeja joten kaivakaa osotteet itse tuolta meidän linkkilistasta).

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Hakuilua ja tokoilua + yhteislenkki

Mukana kuvia sunnuntaiselta yhteislenkiltä jolla mukana oli minä + Reps ja Urme, Matleena ja Alppi sekä Saara Tuiken ja Sakun kanssa. Nauttikaa siis kuvasaasteesta :))
Tästä se lenkki lähtee (tosin taidettiin olla jo puolessa välissä matkaa :D)
Kuvan on räpsänny Saara.
Tällasella saatanan suolla me rämmittiin menemään..
.. vanha pappaki jakso hyvin porsuttaa etiäpäin
Näinä kahtena leirin jälkeisenä päivänä(su ja ma) ollaankin sitte hakuiltu ja tokoiltu molempia. Sunnuntaina Roope sai nähdä ku maalimies meni piiloon, tehtiin kaks vai kolme toistoa (vai pistojako ne on?? no mitä lie ovatkaan) ja Reps löys molarin oikein näppärästi (kai kun näki mihin se meni) :)
Urpo, Alppi, Saku, Tuike ja Roope
Meillä on söpöjä koiria <3
Tänään myöskin kolme pistoa (?) molemmin puolin kammintietä, eka silleen että Roope näki, toisella näki melkein kaiken ja kolmannella ei juuri mitään. Ekalla meni tosi hyvin, toisellaki sai hajun aika nopeeta, kolmannella juoksenteli ja yritti jälkiä pitkin ettiä muttei onnistunu ja juoksi mun luo. Kehotin toisen kerran menemään ja sitte löyty ukkoki :) Nyt pitäis kyllä hankkiutua sinne hakuporukkaan että sais uusiaki molareita eikä vaan yhtä samaa tarvis hakia kokoajan.
Myös ystävämme Urpo sai hakuilla, hyvin haki molarin, ei tarvinu jäähä mettään kuolemaan ;)
Maaginen stopmerkki :D

Roopevoope sai myös juosta koko lenkin irti, muutaman minuutin välein kävi aina tsekkaamassa onhan lauma tallella ;)

Sain sen myös istahtamaan hetkeksi :D

Tokojen suhteen ollaan menty aika peruslukemilla, tunnarit pitäs keittää taas että pääsis treenaan. Huomenna se on tehtävä. Ruutua otettiin tänään, menee ihan ok:sti alustalle, nyt vasta tajusin että munhan pitää sanoa seisahtamiskäsky että se jää sille alustalle... eikai se oo ihme ku koira käy alustalla ja tulee samantien mun luo ku ite vaa kämmäilen. Ihan perusjuttuja ollaan nyt vaan otettu, avon liikkeitä vahvistettu ja voittajan liikkeistä etenki kaukoja, ruutua ja tunnari yritetty nyt opetella. Niin ja seuraamisen askelsiirtymiä ollaan aika paljon otettu.

Tässä uusi haaste ; toinen suo, oi jee! Kengät ei oo vielä maanantai-iltanakaan kuivat.
Sitten mäki yyyylös..
.. ja tällaset maisemat avautuvat!
Roopeki paikansi meidät jälleen
Mäen päällä oli yksinäinen kulvero :( Se piti tottakai kuvata

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Kävästiimpä sitte PKleirillä mutka, kohta mulla on tokohakuharmaa

Viikonloppu oltiin Roopen kans PK-leirillä, vaan talkoilemassa, mutta otettiin yhesti hakua ja esineruutua.

Haussa koira irtos kyllä musta mutta juoksi haistelemassa ilmeisesti muiden koirien hajuja hakualueella ja juoksi maalimiehestä ohi vaikka selvästi näki sen. Yritettiin sitte niin että molari käy näyttämässä nameja Roopelle (jotka oli vain tylsiä lihapullia, tai tylsiä ainaki hajujen rinnalla) ja sitte koira matkaan. No, Roope ei lähteny ukkoa päinkään, hehe. Sitte minäki juoksin sinne piiloon ja huusin koiraa matkalla mutta Reps juoksi ohi ja yllätys yllätys, haistelemaan. Huusin koiraa ja sitte se kyllä tuli meidän luo. JA täytyy mainita että kun Roope paineli sielä hakualueella menemään ja luulin jo että no nyt se otti ja lähti, niin ku huusin sitä niin mitä vielä, kaveri lähtee samantien mun luo ! Vau, en olis uskonu!

Tuomiona oli että mun koirasta on hakukoiraksi yhtä paljon ku labbiksesta suojeluun. Mutta yks suojelulabbis on olemassa ja kohta on myös yks hakuharmaa ;) Jos oon saanu tuosta tokokoiran niin siitä aivan varmasti tulee myös hakukoira jos minä siitä sellasen haluan.

Viikonloppuna tottakai myös tokoiltiin, Roope teki tosi innoissaan (paitsi sen hetken ku sato). Eli kaikki liikkeet perushyvää, en jaksa alkaa kaikista skriivaamaan, haluan vaan äkkiä eroon nyt tästä tekstistä :D Senverran kummin sanon että paikkiksessa Roope makas 3,5 min tosi hyvin, vähän vaan yritti haistella maata. Ja alotettiin ruudun luoksarit ihan erillisenä liikkeenä niin että laitan koiran maahan ja huudan seuraamaan, tulee vielä ravilla mutta tulee kuitenki ja seuraaminen on ihan kivanolosta :)

Niin ja mehän käytiin Peto- ja Poju riideneitten ja Karma-bortsun kans lenkillä ja päästin Roopenki sitte irti. Ainoostaan muutaman kerran lähti kauemmas niin etten nähny sitä (tuli kuitenki huudosta takasin), ja ainoostaan kerran paineli niin kauas että muutama minuutti jouduttiin huutelemaan. En olis kyllä uskonu että tuo voi olla metässä irti tekemättä noita omia muutaman minuutin kierroksiaan mutta pakko se vissiin on :D

torstai 3. kesäkuuta 2010

Jee meidän tunnarit sujuu vihdoinki(tuntuu että kaikki muuki alkaa tosissaan sujumaan vasta nyt)!

Eilen treenailtiin vähän vaikka mitä ja pitkin päivää.. Aamusella taidettiin ottaa jääviä, kaukoja ja luoksaria. Niin ja yks noutoki.

Jäävät jees, jää istumaan tosi hyvin, maahanmenot ja seisomiset nopeita. Nyt palkkailen myös mun katsomisesta ku olen koiran takana ettei toi näyttäs nii paineessa olevalta aina jäävissä ku kattoo vaan korvat luimussa eteensä ku kävelen ohi.. Kaukot kivat, maa-seiso sujuu jo kymmenestä metristä, kuten myös kaikki muu lukuunottamatta seiso-istu ja seiso-maa. Kahta viimestä tehdään vielä namiohjauksella (jolla ne kyllä sujuu, ei siinä mitään). Nouto kiva, palkkasin taas tuontilaukasta. Luoksareissa oli vissiin jo suhteellisen väsy, meinasi ravailla. Naksutin sitte kun nosti laukkaa ja sen jälkeen vielä yks toisto jonka tuli laukalla ja johon sitte lopetettiin.
Urpo saiki tehä vaan näyttelyjuttuja (koska namit loppu kesken). Kaveri ei meinaa millään ravata eikä seisoa, missähän vika? Tosi laimeita ja ryhdittömiä seisomisia. No, lopulta sain houkuttelemalla ja kehumalla ton liikkeelle ja palkkasin ku liikku halukkaasti. Pitää vissiin tänään hieroa ja venytellä tuo jos sillä olis vaan paikat jumissa.
Iltapäivällä otettiin tunnaria, ja kaukoja vielä toisen kerran. Ihanaa, tunnari kahella kapulalla sujuu vihdoin ja viimein! Tosin oma oli myös melko vahvasti makkaranhajuinen mutta ihan sama, kunhan tuo oikean.
Illalla sitten päivän päätteeksi vielä ruutua. Toi tajuaa kyllä "ruutuun"; lähtee etenemään, mutta ääntyy just ennen ruutua mua päin.. hmm :D Otin sitte ihan läheltä (muutamasta metristä) pari lähetystä, sitte tajus ihan hyvin mennä alustalle. Ja jossei tajunnu nii ohjasin namilla ja naksuttelin. Eiköhän tääki ala tästä sujumaan pikkuhiljaa, toivottavasti :)

Kokeenomasia pitkästä aikaa

Toissapäivänä käytiin ottamassa kokeenomasta treeniä, kaikki liikkeet otettiin, palkkasin seuraamisessa (joka oli voittajan kaavan mukainen), kaukoissa ja noudossa. Seuraamisissa meinas vähän alkaa lusmuileen ja askelsiirtymät (joissa kyllä itekki kämmäsin) vasemmalle meni ihan mähösti. Taaksepäin kummin ihan kivasti. Myös ohjaajatreeniä tarvitaan siis näissä...
Jäävät itsessään kivat, meni maahan nopeesti ja jäi hyvin, toisen seuraamisosuudessa meinas kontakti putoilla mutta otin uudestaan ja teki oikein sievästi :)
Luoksetulossa tuli kivasti laukalla, pysähty hyvin mutta meinas lähteä ennenaikojaan etenemään mun luokse. Heristin sitte etusormea (kirjaimellisesti :D) ja pysähty. Loppupätkä myös laukalla, ja vieläpä ilman palkkaa, hahaa!
Nouto jees, palkkasin laukasta.
Kaukoissa ei mitään ongelmaa, palkkasin viimesestä istumisesta.
Otettiin myös paikkamakuuta- ja istumista, istumisia vaan muutaman metrin päästä. Makuu oli jonku pari minuuttia, ja paikalla pyöri palloa pelaavia naperoita, koiria ja Roopelle tuttu koirakin tuli mun luo muttei Reps noussu vaikka halu oli selvästi kova. Ihan kivat treenit siis ja jälleen oli KUUMA, silti koirat teki ainakin ysin arvosesti ;)

Lisänä Matleenan ottama erittäin iloinen ja kesäinen kuva :D