Sivut

torstai 12. marraskuuta 2015

Suolla kastumassa ja kuvaamassa

Ollaan käyty parina päivänä täällä Lahdessa Linnaistensuolla samoilemassa ja kuvaamassa koiria. Hirveä sumplaaminen aikataulujen kanssa kun kolmen jälkeen tulee jo pimeetä ja sitten ei ainakaan liikekuvia enää saa. Onneksi nyt on päässyt "jo" kahdelta paikanpäälle niin helpottaa kuvaamista kummasti (eikä tarvi arpoa pimeässä poispääsyä).







lauantai 7. marraskuuta 2015

Ihan normaalia arkea vaan

Eipä ole tullut taas pitkään aikaan kirjoiteltua. Ei ole oikein tapahtunut mitään ihmeellistä. Edellisestä Ruotsin kokeesta saatiin kakkonen, kenttä oli jälleen todella märkä ja tuomari tiukka. Ja Roope ei ole nopeasti suorittava koira. Mutta ei siitä sen enempää. Maaliskuussa samassa paikassa on hallikoe, joten sinne todennäköisesti mennään vielä kokeilemaan kerran, Ruotsissa kun ei EVL-säännöt vielä vuodenvaihteessa muutu.





Ollaan treenattu aika ahkerasti viime aikoina, ja Roopen liikkeet onkin aika hyvällä mallilla. Tunnarissa sillä on ollut ihme epävarmuuksia, maistaa omaa, tiputtaa ja tuo sitten. Saattaa viedä kapulan liikkurille. Onneksi tuo on vähentynyt toistojen myötä paljon ja nykyään tulee jo ihan puhtaitakin suorituksia.
Viime treeneissä olin aika ylpeä Roopesta ruutuun lähetyksessä. Näin että kaveri tulee koirineen kentälle samasta suunnasta missä ruutu on. Roope saa yleensä juosta näiden koirien luo kun näen että tulevat, mutta nyt päätinkin lähettää sen ruutuun. Roope lähti tietysti juoksemaan kohti kavereita, mutta ilmeisesti sillä on sittenkin aivotoimintaa koska muutti suuntaa ja meni hienosti ruutuun. Taitava hirvikoira! Se on myös oppinut hienon taidon; ruudussa ollessaan se peruuttaa "ruutuun"-käskyllä ja näinollen ei ole ruudusta yli maahanmenon jälkeen vaikka sattuisi aluksi jäämään turha eteen.

Roope lentää! :D Kuva Emma Tuominen
















Tässä videoa meidän viimeisimmistä kokeenomaisista treeneistä, videosta kiitos Emmalle!
https://m.youtube.com/watch?v=AzHrdzW6IqU&feature=youtu.be


Blogi alkaa todennäöisesti painottua kuvamateriaaliin, nyt kun sain hankittua järkkärin niin koirista tulee räpsittyä fotoja melkoisia määriä :D Tässä syksyn aikana räpsittyjä otoksia.

Roope ja belgit poseeraa



Roope ja syksyn ilta-aurinko



Kuvia Rovaniemen reissulta lokakuussa;


Äidin sakemanni-tollerisekoitus, on aika veikeä otus





Tottakai täytyi ikuistaa Napapiirillä käynti niinkuin kunnon turistit konsanaan :P