Sivut

maanantai 27. syyskuuta 2010

Mitähän me ollaan tehty

Kun en yhtään muista.
Ainaki kaukoja ja tunnaria. Ja eilen luoksaria ja seuraamista. Kaukot sujuu hyvin, toivon mukaan seuraavastakin kokeesta saamme kaksinumeroisen pisteluvun. Tunnarissa oon laittanu +10-15 kapulaa kerralla ja liikettä on tehty melkeen joka päivä kokeen jälkeen, ja toi on hakenu vain yhesti väärän ku hallissa (NIIN käytiinhän me hallissaki torstaina!!) tehtiin (kun ei malttanu haistella..). Toisella toistolla haki sitten samantein oman.
Luoksarit ja seuruut sujuu hyvin, eipä oikeestaan mitään moitittavaa löydy ainakaan eilisistä treeneistä. Vasempaan käännöksetki on jo tosi kivat, ainakin aikasempaan koiran kiilaamiseen verrattuna.

Sitten tuosta hallipäivästä. Pelkäsin etukäteen että miten Roope suhtautuu kun mennään pitkästä aikaa halliin, kun sillä viimetalvena oli köhköh pienoinen hallikammo. Mutta mitä vielä, ei paineistunu yhtään ja helpot seuruut + kaukot meni tosi hienosti. Ainoa miinus oli tuo yhen tunnarin sähläys. Eli eiköhän tuosta vielä jonkulaisen hallikoiran saa. Niin ja tosiaan, tein semmosen jutun että ilmotin tuon hurtan Tornion (halli)kokeeseen 23.10, jospa meitä nyt onnistais sen ykkösen suhteen.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Nyt se ykkösputki sitten katkesi

Näin valitettavasti pääsi käymään.
Mutta positiivista oli se ettei mua jännittäny sittenniin yhtään koko päivänä ja Roope oli erinomaisessa vireessä (vähän liianki erinomaisessa..) ja teki liikkeet paljon innokkaammin ku ennen. Pisteitä 191½ p. eikä tulosta ollenkaan :)) Tuomarina Heli Kelhälä.

Paikkamakuu 10 Vähän kyllä jännitti mulla, meinasi viereinen sheltti olla vähän turhan ihana.. Mutta tuomarin mukaan oikein mallipaikkamakuu.
Seuraaminen 9 Roope PIIPPASI MITÄ HELVETTIÄ?!? Askelsiirtymissä pari vinkasua, ihmeiden aika ei ole ohi. Oikein hienoa seuraamista mutta piste pois tuosta ukisemisesta.
Liikkeestä istuminen 0 Jäi puoliksi istuun ja puoliksi seisoon, liikkurin jättökäsky tuli niin äkkiä että annoin vaan hätäsen käskyn vaikka normaalisti se on meillä paljon pidempi ja suhisevampi
Luoksetulo 7 Ei pysähtyny kunnolla vaan hiipi kokoajan eteenpäin, huoh. Jotenka siitä kolme pinnaa siis pois. Maahanmeno ja vauhti oikein hyviä.
Ruutu 0 Eipä ollu keltasia viimevuoden merkkejä ei, hehheh :D Ei olla tonvärisillä ja muotosilla merkeillä otettu ruutua koskaan joten siinäpä se sitte.

Tässä välissä taaukoa..

Hyppynouto 9 Hyppäsi söpösti kapulan päälle eikä meinannu saaha suuhunsa sitä kun se oli niin piäni
Metallinouto 10 Meni lujaa mutta tuli hitaasti, ilmeisesti ei tuomaria haitannu
Tunnari 0 Voihan %"¤%"?)£/&%#&"/"& sanon minä! Meni kauheeta kyytiä kapuloille, haisteli, haisteli maata ja unohti mitä oli tekemässä, oli palaamassa ilman mitään, meni takasin, haisteli ja otti oman viereisen. Pitäskö itkeä vai nauraa...
Kaukot 10 Ja oli ne kyllä hienot! Samaa mieltä oli myös tuomari.
Kokonaisvaikutelma 9½

Pakko mennä vielä johonki kokeeseen tänä vuonna yrittään sitä ykköstä, tosin se on sitten sisäkoe enkä tiiä mitä Roope siitä sanoo (luultavasti ei mitään positiivista), mutta se saa luvan tehä kunnolla ku sanon. Oon päästäny ton ihan liian helpolla ku en oo vaatinu tekemään asioita sillon ku minä haluan ja sanon, ja se näkyy. Mutta se on loppu nyt, sori vaan Repe.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Urpoturpo joskus aikoja sitte


Saara haasto meidät tällaseen:

1. Avaa neljäs kansio jossa säilytät valokuviasi
2. Valitse kansion neljäs kuva ja selitä se blogissasi
3. Selitä kuva
4. Lähetä haaste neljälle bloggaavalle kaverillesi

Kuvassa siis Urpeli joskus kauankauan sitten, vuotta -08 tuo taitaa olla ja joulukuu, veikkaisin. Pentukuvia piti ottaa ja tuossa niistä yks ;)

Roopen koe on sunnuntaina, ihme ja kumma mua ei jännitä yhtään. Nyt tuntuu siltä että koira olis hyvässä vireessä ja kaikki menis putkeen. Tunnari vaan mietityttää, saakohan ennen liikettä käyttää kättä taskussa? Kättä pitäs hajustaa... Tuo nimittäin tuskin hakee omaa pelkällä ennen kehää hajustetun käden hajulla, vaikka toissapäivänä niin tekiki (lämin nameja käteen vaan ku palkkasin muista liikkeistä) koska eilen päätti hakea väärän ku yritin toistaa tätä toissapäiväistä menestystä. Onneksi toisella toistolla haki oman hyvin ku hajustin kättä ennen oman lähmimistä.

perjantai 10. syyskuuta 2010

Jaksaa jaksaa! No ei oikeesti tee tiukkaakaan

Keskiviikkona ohjelmassa oli siis hakua. Viime viikolla ei käyty ollenkaan, joten ilmeisesti se on vaikuttanu positiivisesti Roopen hakuilu- viretilaan, toi oli nimittäin ihan supervauhdissa treenien alusta loppuun. Otettiin kolme maalimiestä viiteenkymppiin ja sitte vielä haukutusta erikseen lopuksi.

Ensimmäinen ukko tosi hyvin, eteni suoraan ja löysi nopeesti. Toinen tais olla aikalailla samaa sarjaa. Viimisellä teki vähän siksakkia ennenku sai hajun mutta löytyipä kuitenki :) Haukutuksetki meni hyvin, en tiiä sanoko haukuttajat tolle vihjesanaa vai keksikö ite räksyttää, en tajunnu kysyä..

Eilen oli sitten ohjatut tokoilut, joista (ylläri) myöhästyin puol tuntia ku muistin vasta kuuelta että hupsista pitäs olla jo. No, mentiin sitte vähän myöhässä sinne ja tein ruudun omilla keltasilla merkeillä ja laitoin ruutunauhatki vanhoista valkosista keltasiin. Sitten vielä kehänauhaa ruudun ympärille ikään kuin ruutu olis kokeessa kehän nurkassa. Ja eipäkai tässä mitään, Reps ei ollu moksiskaan mun hämäämisyrityksistä, ei yrittäny kertaakaan kehänauhalle :) Ruutu vaan oli vähän pieni (jonku 2m/sivu) ku ei ollu millä mitata sitä nauhaa, jotenka koira meinas tulla sieltä yli, mutta kokeessapa ei pieniä ruutuja onneks ole. Eikä meilläkään normisti.

Pääsin myös muutamaksi päiväksi malinoissi (ja kissa)vahdiksi naapuriin ja täytyy sanoa että kyllä pelotteluista huolimatta tommosen otan kuhan vain tilaisuuden saan ;)

tiistai 7. syyskuuta 2010

En keksi mitään hauskaa otsikkoa, sori

Roopen kans alkaa VOIliikkeet pikkuhiljaa olla kasassa (ehkä syytäkin tässä vaiheessa..) kun kokeet on viikon päästä sunnuntaina. Todenteolla toivon ettei sada koska siinä vaiheessa ehkä sekoan ja tarvin vahvemman lääkityksen kuin antibiootit ja pronexenit.

Kaukot on nyt valmiit, jee! Kaikki vaihdot täydelliset koko kymmeneltä metriltä, ainoa vaan että viitsiikö tuo ylipäänsä liikkua kun nämä luultavasti on kokeessa viimisenä. Tunnari jees kun hommasin nuo uuet kapulat, ja luulen että malttiakin on kokeessa (treenitilanteessa meinaa loppua jossei oma heti löydy) kun liikkeitä on tunnarin kohdalla jo muutama tehty. Noudot on kivat, tänään hypyssä heitin kapulaa tahallaan vinoon ja muutaman kädellänäytetyn paluuhypyn jälkeen palautu hypyn kautta ihan omatoimisesti. Metskussa tiedän että vauhdista lähtee se puol pinnaa mutta no can do se vain ei laukkaa koko paluumatkaa. Luoksarissa pitää ottaa maahanmenoja vaikkapa huomenna ettei ne pääse unohtuun.

Ruutu on se mikä mua eniten stressaa (kaiken muun ohella tietysti), pelkään ettei se ensinnäkin mene sinne ja toiseksi ettei se pysähdy. Jos nää menee hyvin niin muut pikkuvirheet ei pisteitä niin paljon alenna etteikö siitä joku ihan ok numero tulis. Paikkis sujuu nyttemmin myös, onhan sitä tullu tässä otettuakin joten eiköhän tuo sen neljä minsaa aloillaan pysy (taisiis ei mene lonkalle, paikoiltaan se ei kyllä lähde). Ja mitäs sitten vielä, seuruu ja liikkeestä istuminen: Saara liikkuroi meille viime ohjatuissa aika pitkän, AINAKIN voikokeen kattavan kaavion eikä Roope perseilly yhtään, wohoo! Liikkeestä istumisessa ei pitäis olla ongelmia, tänään otin ja kerran vaan meni maahan, ilmeisesti käskytin epäselvästi tms.

Että tämmöstä meillä, en kykene oikein ajattelemaan mitään fiksua tännekään ennen noita kokeita, ehkäpä viikon päästä sunnuntai-iltana tulee sitten vähän vapautuneempaa tekstiä :D