"Treenasin ja olen nyt hyvin rasittunut, kiitos" |
Roope on treenannut jälleen, jee! Kävimme tekemässä ruutua ja ohjattua Ganon-shiban kanssa, ja voisin sanoa että joku oli "pienesti" unohtanut muutaman jutun. Lopulta taisin kuitenkin saada palautettua muutamia hötyräisiä muistonmurusia valiokoirani aivonystyröille, ja treenien lopussa se jopa teki jutut niinkuin pitikin.
Ensinnä teimme ruutua. Merkille meno oli hakusessa, yritti mennä jonnekkin pskakokkareelle ihan mielissään. Sen jälkeen hakeutui kuitenkin oikeaan paikkaan ja siitä sitten lähetys ruutuun. Mutta eihän se halunnut mennä sinne kun ne pskakokkareet on sen mielestä niiiin ihania. Sitten yritti varasta ruudusta ruuan, mutta lopulta päätti kuitenkin totella mun sotahuutoja. Tämän episodin jälkeen meni ihan mallikkaasti merkille, ja ruutuun lähetyksetkin pitkältä & lyhyeltä matkalta menivät hyvin. Se osasi jopa hakeutua sopivaan kohtaan ruudussa :)
Ohjattu olikin sitten astetta mielenkiintoisempi operaatio, kun se merkki olis niiiiin ihhanaa jättää välistä, vaikka selkeästi ymmärtää että siihen täytyy pysähtyä. Jotenka Roopen variaatio ohjatun merkistä on juosta pää sadantena jalkana pari metriä merkin ohi, pysähtyä katse kapuloita kohden, ja katsoa mua että anna nyt se hakemiskäsky. Tätä teimme useamman kerran kunnes minä sain tahtoni läpi ja merkkikin sai ansaitsemaansa huomiota.
Päätin että tehdään oikea, mutta Roopepa ois halunnut a)kääntyä vasempaan ja hakea keskimmäisen ja b)kääntyä vasempaan ja hakea vasemman. Myös c) käännyn oikeaan ja haen keskimmäisen ois ollut ilmeisen mukava vaihtoehto. Lopulta kuitenkin onnistui ihan sen oikean kapulan haku ja pistettiin bileet pystyyn!
Näiden treenien opetus oli, että kannattaa treenata vähän useammin kun nyt treenataan. Sovimmekin jo viikonlopuksi seuraavat kimppatreenit samassa seurassa, jos sitten SM-tokoissa osaisimme noi jutut jopa häiriössä!