Sivut

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, uudet hienot tavoitteet!

Vuosi näemmä vaihtui. Meille on tapahtunut viimeaikoina kaikkea mukavaa ja aikaakin vievää, sen vuoksi on blogikin vähän jäänyt.

Treenaaminenkin on ollut vähemmällä, oon yrittänyt kuitenkin pitää kaikki liikkeet Roopella muistissa pääpiirteittäin. Ehkä tässä kevään mittaan treeni-intokin taas kasvaisi. Roope on saanut Lahdesta kivan leikkikaverinkin, ambulli Etnan jonka kanssa ollaankin lenkkeilty muutaman kerran.

Tässä viime kuukausien aikana sain työpaikan josta tosin piakkoin lähden kun aloitan lähihoitajaopinnot. Muutettiin myöskin kera avopuolison uuteen isompaan asuntoon ja se prosessi söi sekä hermoja että jaksamista. Onneksi kaikki vaiva on nyt takanapäin ja aurinkokin näkyy päivä päivältä enemmän :)

Ajattelin että listaisin näin uuden vuoden kunniaksi vähän viimevuoden kohokohtia, sekä tavoitteita ensi vuodelle.

Meidän viime vuoden isoin juttuhan oli tietysti SM-skabat joissa olikin ihan mukava tunnelma mun jännityksestä ja kuumuudesta huolimatta. Ykköstä ei tullut mutta ehkä ens kerralla ohjaaja mokailee vähemmän..
Tulevana vuonna haluaisin käydä ainakin muutamassa kokeessa, suomenmestaruuksissa myös jos vain kaikki järjestyy niin että sinne on mahdollisuus lähteä. Ajattelin myös treenata vähän ahkerammin että saataisiin edes yksi ykköstulos.
Oon miettinyt myös näyttelyitä Roopelle, sehän täyttää 7v toukokuussa, mahtaako tuossa iässä päästä vielä ilmatteeksi vetskuihin? Jos ei, niin siinä tapauksessa viimeistään ensi vuonna Roope käy pyörähtämässä muutamat veteraanikehät :)

Lopuksi vielä onnellista ja menestyksekästä vuotta 2014 kaikille, näin ne vuodet vaan vierii!