Sivut

tiistai 27. toukokuuta 2014

Tänään ei pueta kesämekkoja ulos

Sateista on, mutta kyllä aika-ajoin
tuleva viileys on kiva ja piristävä!
Tänään on satanut, mutta vihdoin on viileää ja päästiin tekemään tuota edellisessä postauksessa mainitsemaani helppoa merkki/ ohjatun suunnat/ ruudun hahottamis- treeniä. Tänään tehtiin sitten merkkejä ja vähän noita ohjatun suuntia kosketusalustojen avulla.

Roopen oli ensin vaikea ymmärtää että nyt ei ole kapuloita mitä hakea, vaan alusta josta saa ruokaa (tätä ollaan tehty joskus kaaaaauan sitten ohjatun treenamisen aloittamisen aikoihin). Mutta sitten kun jutun juju selvisi, ei tässä ollut kummoisempia ongelmia. Ehkä kerran Roope ei kuunnellut, tai lähinnä katseellahan se taitaa nuo käskyt vastaanottaa,  vaan lähti väärään suuntaan mutta kappas vain eihän siellä mitään ollutkaan. Ei ruokaa, ei noudettavaa.
Merkkitreenin kanssa ei ollut ongelmia, ei ainoatakaan harhamerkkiä josta olen todella iloinen ja ylpeä, mutta merkit saisivat edelleen olla nopeampia. En 100% varmasti voi sanoa onko mukana jopa myös hieman epävarmuutta (ei kyllä pitäisi kun tätä on niiin paljon jankattu), mutta katsotaan mitä nämä helpot harjoitukset usein tuovat tullessaan. Yritän tosissaan tehdä näitä nyt päivittäin ja hetken aikaa se varmasti onkin mahdollista kun mittari ei näytä +29C.

Hyvä mieli kaikinpuolin jäi noista treeneistä, Roope oli hyvällä tuulella (pannukakku-nameilla saattoi olla osaa asiaan : D) eikä yrittänyt pelleillä. Että huomenna uusiksi vaan!

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Miksi sen pitää esittää ettei se osaa?

Alunperin Joonan synttärikorttiin suunniteltu kuva, mutta on ne vain
kauniisti siinä :)
Kuvaajana Annika Wallenius
Otsikon mukaiset ajatukset pyörii tällähetkellä päässä tuon koiran kanssa treenaamisesta. Eilenkin oltiin kaverin kanssa treenaamassa ja tarkoitus oli tehdä vain pari helppoa ruutuunlähetystä niin ei; täytyy ensinnäkin esittää ettei millään ymmärrä että merkki tarkoittaa sitä että juokse suoraan eteenpäin ensimmäiselle objektille ja pysähdy. Toisekseen ei voi millään ymmärtää tätä edes muutaman toosi helpon toiston jälkeen. Myöskään ruutuun ei voi juosta suoraan vaan täytyy nuuskutella matkalla. Lopussa vielä linkki videoon eilisistä treeneistä.


Roopen 7-v. posetus 21.5 mätsärissä
(tokoilemassa) ;)
Innokkaat ulkoilijat valmiina lenkille!
Yllättäen sen jälkeen kun koira yrittää painostuksen vuoksi luikkia pois tilanteesta, enkä päästä sitä vaan laitan hihnaan kiinni ja pakotan tekemään merkit kunnolla, siitä muuttuukin oikein taitava ja iloinen tokokoira. Siis miks toi koira on noin kiero? Vai mitä sitten onkaan, mutta ompahan vain ärsyttävää. Olen nyt ottanut kuitenkin tavoitteeksi merkkien ja ruudun hakemisen, sekä ohjatun suuntien minimaalisen päivittäisen treenaamisen, koska tuntuu että nämä on Roopelle ne vaikeimmat asiat hahmottaa. 

Tavoitteena olisi päästä viimeistään elokuussa kokeeseen. SM-tokoihin me ei tänä vuonna lähdetä, yksinkertaisesti ajan ja budjetin puutteen vuoksi. Oltaisiin menty kokeeseen jo tässä toukokuun lopussa, mutta eipä täällä niin vaan paikkaa saakaan.. Tuo elokuun koe on onneksi rajoittamaton joten sinne on sitten varma pääsy. Haluan nyt panostaa kunnolla noihin vaikeisiin liikkeisiin ja katsoa onko siitä hyötyä. 

Näin kesän saavuttua myöskin Kerttu on päässyt kunnolla ulkoilemaan ja se juoksenteleekin innoissaan Roopen perässä :) Painoakin on kertynyt 7kk ikään mennessä 4,1kg eli ei se ihan pikkukisuksi jäänytkään! 

https://www.youtube.com/watch?v=kVmhqrlmGPs&feature=youtu.be

Tässä videoa vielä eilisistä treeneistä; kuten huomaa niin ruutu on treenien alusta ja seuraaminen sitten ihan viimeisenä (asenteen parannuttua) tehtynä.