Sivut

perjantai 29. lokakuuta 2010

Hallilla treenailemassa

Oonko söpö kurre?
No entä nyt?

Eilen oltiin sössöjen kans treenailemassa hallilla joka oli melkosen täynnä porukkaa, saatiin onneks silti treenattua ihan ookoosti. Tehtiin vähän ruutua (tosi söpöllä 5x5cm kosketusalustalla :D), metskua ja yks tunnari. Liikkeestä istuminenkin taidettiin ottaa.

Ruutuhommat meni oletettua paremmin, jouduin antamaan lisäkäskyjä että meni alustalle mutta eiköhän tää tästä kun tuo tajuaa taas että mennään keskelle ruutua, ei ruutumerkille. Metskua tehtiin vaan yks heitto josta vauhtipalkka taakse. Jollain ihmeen kaupalla tuo on tajunnu nakata kapulan suusta kun palkka lentää, ja ihan omaoppisesti. Lisäksi vielä pari maastanostoharjotusta joista palkkasin heti kun kapula oli suussa.

Tunnari meni yllättävän hyvin siihen nähden että häiriötä oli melkosesti, hallissa oli jopa kolme pentua (Roopen suursuosikkeja), ja liikkuriki oli kuvioissa mukana. Kapuloita oli joku kymmenen, Reps keskitty ja haisteli hyvin ja lopulta toi oman, jes! :) Liikkeestä istumisessa vilkasin koiraa ja tästä pitäs päästä eroon.. mutten vaan millään uskaltais.
Ja seuraavaa koettaki pitäs katella mutta se taitaa jäähä ens vuoden alkuun.

maanantai 25. lokakuuta 2010

Kyllä se vielä siitä, ylöspäin tässä vissiin ollaan menossa

Käytiimpäs debytoimassa toisen kerran VOIttajassa, saldona VOI2 238p. ja luokkavoittokin (1/1 :D) vielä kaupanpäällisiksi ;) Koira oli ihan hyvässä vireessä, viimevuotisesta hallikammosta ei ollu enää tietoakaan. Jouduimpa ihan rauhottelemaan tuota ennen meidän omaa vuoroa, ei olis aikasemmin uskonu että näinkin päin joskus.

Paikkamakuu 8,5 Roope oli menny lonkalle ja haistellu vähän maata
Seuraaminen 10 Eipä kai siinä mitään, videolla liikkuri vähän sabotoi mutta hyvältä se näytti ;)
Liikkeestä istuminen 6 Annoin vartaloapuja (katsoin koiraa), kun tiesin ettei se muuten istu
Luoksetulo 7 Kaksoiskäsky maahanmenossa, eteni kuulemma hitaasti mutta kyllä se laukalla tuli (ja vaatimushan on vain että koira etenee halukkaasti jokaisen osuuden samalla askellajilla)
Ruutu 0 Liikaa käskyjä, meni ensin kulmamerkille ja siinäpä sitten kuultiin "ruutua" kerran jos toisenki. Loppujenlopuksi kuitenki sisällä
Hyppynouto 10 Ihan jees
Metallinouto 10
Tunnari 7
Hyvää työskentelyä kapuloilla mutta pudotti oman kerran paluumatkalla. Mutta silti, se toi oman!
Kaukot 10 Oli ne vain hienot :) Toi koira on ihan kumma, treeneissä yleensä s-m liikuttaa etusia (joka ei sinänsä haittaa) mutta kokeessa aina saranoilla, hmm..
Kokonaisvaikutelma 10

Kuulemma oli mukavan näköstä työskentelyä ja koira tekee halukkaasti, mutta mun maahanmenokäskyt on liian painokkaita. Itse en tuota ainakaan tuon videon perusteella ihan allekirjoita mutta tätä mieltä oli tuomari. Niin ja tuomarina siis Marja-Leena Hituri.

Video kokeesta: http://www.youtube.com/watch?v=Iw7BrZsQYCY

maanantai 18. lokakuuta 2010

Hallitreenejä ja tunnaria

Torstaina oltiin taas hallilla treenailemassa, tokavika hallikerta ennen lauantain kisoja, apua... Kaikeksi onneksi Roope kuitenkin tekee hallilla tätänykyä oikein hyvin, tunnarikin meni tällä kertaa erinomaisesti vaikka häiriötä oli vaikka kuinka. Kunhan tuo on tarpeeksi matalassa vireessä niin tunnariki sujuu, toisin on jos teen esim metskua ensin ja yritän siitä suorilleen tunnaria niin höpönhöpö ei tuu mitään. Taidan kokeessa olla kehumatta metskusta muuten kuin tunteettomasti "hyvä", muuten tuo tasan sählää tunnarin ja hienosti sählääki.

Koska, kun Saran kanssa treenailtiin lauantaina ja tein ensin metskua josta palkkasin todella korkeavireisesti, niin tunnaria saatiin tehdä kolmesti ennenku sain puhtaan aikaseksi. Kyllähän tuo oman toi kahella ekallaki kerralla, heti ku yritti ensin tuoda puolia vääriä järkyttävän säheltämisen jälkeen. Että ei näin.

Yleisesti ottaen kaikki liikkeet menee ihan ookoosti, liikkeestä istumista yrittää perseillä välillä ja tietty mua alkaa varmaan kaikki muutki liikket jännittää tässä kokeen alla mutta ei auta, menee miten menee. Toivon mukaan nyt saatas se ykkönen, kun tuo hallikammokaan ei puske päälle (ainakaan tähän mennessä, tietty mun tuurilla se kisahalli alkaakin kummasti hirvittää..).

maanantai 11. lokakuuta 2010

Hakuilua (ja vähän myös tokoilua)

Ensinnä vaikka tuo hakuilu. Eilen meillä oli siis hakutreenit matkavaarassa, Roopelle tehtiin kaks pistoa, molemmat vissiin viiteenkymppiin. Aluksi lähti hyvin mutta kaarsi maalimiehen jäljille ja niitä pitkin sitten löysi. Varjo-porokoira halusi kuitenkin myöskin osansa molarista ja meni räyskyttämään yhdessä Roopen kanssa :D Roope ei onneksi ottanut itseensä vaikka joutuikin jakamaan löytönsä.
Toinen ukko menikin sitten oikein hyvin, lähti suoraan, lopussa teki pikku siksakin ennenku sai hajun. Ihanaa ku tuolla on nykyään niin hirveä into hakuiluun :)

Sitten ne tokoilut joista vaan pääpiirteittäin koska empä taas muista mitä kaikkea ollaan tehty.
Ainaki meillä oli feikki-koe Saran kanssa joku päivä viimeviikolla. Reps oli taas ihan hirveessä vireessä, ja kaikki liikkeet oli päällisin puolin ihan kivannäkösiä vaikka sähläystä ja siitä johtuvaa koiran rauhottelua oiski saanu olla vähemmän. Liikkeestä istuminen ei onnistunu TAASKAAN, pikkuperkele ilmeisesti oppi ettei sitä muka tarvii palkattomana tehä. Feikkikokeen jälkeen toivon mukaan ymmärsi ettei asianlaita ole suinkaan näin. Tehtiin aika monta seuruuta palkatta + liik.istuminen jotenka luultavasti asia tuli selväksi. Ja tunnari onnistu täydellisesti(!)vaikka virettä olikin enemmän ku laki sallii.
Hoksasin tässä joku päivä myös sellasen asian että ruudun virittelysanalla "ruo" koira menee ruudun etunurkkaan merkille, voi jes. Elikkä virittelysanaa vaihtamaan, joka on tällähetkellä "töks" ja tuntuu toimivan. Jos en sano mitään virittelyksi niin koira menee kyllä keskelle ruutua nätisti mutta ruudun bongaamiseen menee kauemmin. Eli tässä olis kaks viikkoa aikaa ehdollistaa tuo uus sana ennen koetta, hehheh. No, sanon tuon uuden kokeessa oli se ehdollistettu eli ei. Eipäkai siitä haittaakaan ole.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

You´re so loveable

Ollaan käyty parina päivänä tälläviikolla treenaamassa Saaran ja Tuiken kanssa, Saara otti kuviakin ja lisäilen niitä kuhan saan ne haltuuni... Me Repsun ja Urpon kanssa ollaan oltu hoitamassa Caraa pari päivää viime- ja tälläviikolla, ja hauskaa on ollu :) Cartsa on tietty ollu myös treeneissä mukana.

Ruutua otettiin joku päivä tällä viikolla, laitoin häiriöiksi nuo merkit joilla ollaan tehty tosi paljon, ja vähän Roope niitä kattelikin ku juoksi ruutuun, mutta eipähän menny niille. Muutenki ruutu meni tosi hienosti, Reps jakso laukata jokaisen ruutuunmenon ja vieläpä melko lujaa.
Kaukoissa tuo on yrittäny värkätä, ja edetä varsinki m-s vaihdossa, mutta oon vaan jättäny palkatta ja ottanu vaihdon uusiksi ja nyt noi onneks sujuu taas. Ihan ihmeellistä kun tuo yhtäkkiä vaan keksii ettei jotain liikettä voi tehä kunnolla vaikka satavarmasti sen osaa... Tunnari on nykyään ihan jees, tehdään edelleen +10 kapulalla niin tuo muistas sitten haistellakki niitä.
Tässä joku päivä jätin Roopen paikkikseen yksinään ku treenasin Caraa ja maassa oli vissiin jotenki superhyviä hajuja tai jotain kerta kaveri otti ja NOUSI. Oikeasti. No, sai tukkapöllyä eikä noussut enää sen jälkeen vaikka häiriötin nameilla ja Caralla.

Roope on ollu viimeaikoina ihan käsittämättömän ylivireinen, ja tuntuu etten osaa enää käsitellä sitä yhtä hyvin ku ennen ku en oo tottunu että toi kykenee tollaseen vireeseen. No, parempi kuitenki näin, ilmeisesti ohjaajan pitää vaan opetella "uuteen" koiraan ja kiinnittää enemmän huomiota matalavireisten liikkeitten oikeaan viretilaan.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Mitähän me ollaan tehty

Kun en yhtään muista.
Ainaki kaukoja ja tunnaria. Ja eilen luoksaria ja seuraamista. Kaukot sujuu hyvin, toivon mukaan seuraavastakin kokeesta saamme kaksinumeroisen pisteluvun. Tunnarissa oon laittanu +10-15 kapulaa kerralla ja liikettä on tehty melkeen joka päivä kokeen jälkeen, ja toi on hakenu vain yhesti väärän ku hallissa (NIIN käytiinhän me hallissaki torstaina!!) tehtiin (kun ei malttanu haistella..). Toisella toistolla haki sitten samantein oman.
Luoksarit ja seuruut sujuu hyvin, eipä oikeestaan mitään moitittavaa löydy ainakaan eilisistä treeneistä. Vasempaan käännöksetki on jo tosi kivat, ainakin aikasempaan koiran kiilaamiseen verrattuna.

Sitten tuosta hallipäivästä. Pelkäsin etukäteen että miten Roope suhtautuu kun mennään pitkästä aikaa halliin, kun sillä viimetalvena oli köhköh pienoinen hallikammo. Mutta mitä vielä, ei paineistunu yhtään ja helpot seuruut + kaukot meni tosi hienosti. Ainoa miinus oli tuo yhen tunnarin sähläys. Eli eiköhän tuosta vielä jonkulaisen hallikoiran saa. Niin ja tosiaan, tein semmosen jutun että ilmotin tuon hurtan Tornion (halli)kokeeseen 23.10, jospa meitä nyt onnistais sen ykkösen suhteen.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Nyt se ykkösputki sitten katkesi

Näin valitettavasti pääsi käymään.
Mutta positiivista oli se ettei mua jännittäny sittenniin yhtään koko päivänä ja Roope oli erinomaisessa vireessä (vähän liianki erinomaisessa..) ja teki liikkeet paljon innokkaammin ku ennen. Pisteitä 191½ p. eikä tulosta ollenkaan :)) Tuomarina Heli Kelhälä.

Paikkamakuu 10 Vähän kyllä jännitti mulla, meinasi viereinen sheltti olla vähän turhan ihana.. Mutta tuomarin mukaan oikein mallipaikkamakuu.
Seuraaminen 9 Roope PIIPPASI MITÄ HELVETTIÄ?!? Askelsiirtymissä pari vinkasua, ihmeiden aika ei ole ohi. Oikein hienoa seuraamista mutta piste pois tuosta ukisemisesta.
Liikkeestä istuminen 0 Jäi puoliksi istuun ja puoliksi seisoon, liikkurin jättökäsky tuli niin äkkiä että annoin vaan hätäsen käskyn vaikka normaalisti se on meillä paljon pidempi ja suhisevampi
Luoksetulo 7 Ei pysähtyny kunnolla vaan hiipi kokoajan eteenpäin, huoh. Jotenka siitä kolme pinnaa siis pois. Maahanmeno ja vauhti oikein hyviä.
Ruutu 0 Eipä ollu keltasia viimevuoden merkkejä ei, hehheh :D Ei olla tonvärisillä ja muotosilla merkeillä otettu ruutua koskaan joten siinäpä se sitte.

Tässä välissä taaukoa..

Hyppynouto 9 Hyppäsi söpösti kapulan päälle eikä meinannu saaha suuhunsa sitä kun se oli niin piäni
Metallinouto 10 Meni lujaa mutta tuli hitaasti, ilmeisesti ei tuomaria haitannu
Tunnari 0 Voihan %"¤%"?)£/&%#&"/"& sanon minä! Meni kauheeta kyytiä kapuloille, haisteli, haisteli maata ja unohti mitä oli tekemässä, oli palaamassa ilman mitään, meni takasin, haisteli ja otti oman viereisen. Pitäskö itkeä vai nauraa...
Kaukot 10 Ja oli ne kyllä hienot! Samaa mieltä oli myös tuomari.
Kokonaisvaikutelma 9½

Pakko mennä vielä johonki kokeeseen tänä vuonna yrittään sitä ykköstä, tosin se on sitten sisäkoe enkä tiiä mitä Roope siitä sanoo (luultavasti ei mitään positiivista), mutta se saa luvan tehä kunnolla ku sanon. Oon päästäny ton ihan liian helpolla ku en oo vaatinu tekemään asioita sillon ku minä haluan ja sanon, ja se näkyy. Mutta se on loppu nyt, sori vaan Repe.