Sivut

torstai 29. joulukuuta 2022

Ja nyt se on päättynyt.

Roope 21.5.2007 - 11.10.2022

Maailman paras koira on poissa. 



Eksyin todella pitkästä aikaa tänne ja ajattelin että on aika päättää myös tämän blogin tarina. Saara teki tämän mulle aikoinaan, silloin kun oli vielä Pyrri, Tuike ja tietysti Roope. Myös Hukka, Poksu, Alppi, Emma, Dara ja moni muu oli vielä silloin olemassa ja hyvissä voimissa. Nyt ei ole enää yksikään. 

Ennenkuin Roopen päivä tuli, Hukka oli juuri lopetettu ja totesin että kun Roope menee, päättyy yksi aikakausi tässä elämässä ja hyvät muistot vain jää. Ja nyt se on päättynyt. 

Itku tuli näitä blogitekstejä lukiessa. Niin paljon ihania muistoja joihin voi onneksi aina palata mielessään kun pistää silmät kiinni ja palaa ajatuksissaan yli kymmenen vuoden taa. Nyt meidän arkea ilahduttaa kaksi sakemannia; Roki ja poikansa Syke, Kerttu-kissa sekä tietysti meidän suurin aarre, nyt 7-kuinen Armas-poika. Armas ehti onneksi nähdä Roopen ja sitten joskus me yhdessä katsotaan kuvia ja muistellaan miten hieno koira Roope oli ❤️