Kissanpäivät

Seuraavaksi luvassa blogin ensimmäinen kissapäivitys!
Aamuisin kun saavumme Roopen kanssa hoitamaan näitä kahta hurjaa kissapetoa, toinen niistä on ottanut asiakseen seurata mua jokapaikkaan asunnossa. Se on aika hellyyttävää, vaikka todennäköisesti se ajattelee mut vain palvelusväeksi jolta saa rapsutuksia 24/7. Rapsutan sitä aina kun se haluaa, se vain on niin söpö että sorrun joka kerta :(
Tässä siis mun ja Sylvin yhteiset aamutoimet (ja tekemisistä päätellen olen oikeasti talon palvelusväki :D) kuvin!

Ensimmäisenä siistimme pyykkinarulle kuivamaan jätetyt pyykit kaappien sisuksiin kauniisti viikattuina. Tästä pienestä ystävästä ei hirveästi ollut viikkaamisessa apua, mutta se olis mielellään livahtanut vaatteitten mukana tutkimaan kaapin sisältöä.

Pyykeistä päästyämme keittiössä odotti tiskivuori ja ruuanlaitto (sekä kaksi- että nelijalkaisille asujille). Tiskiapuri komensi tasaisin väliajoin (kuten kuvasta huomaa); "tiskaa nopeempaa!" Kotitöiden hoito on oikeastaan aika mukavaa kun ei ole kiire mihinkään. Musiikkia ja yhtä hyvä kotiapulainen kun mulla niin tiskaaminenkin on kivaa! 

Tämänpäiväiset hommat hoidettuamme majoittauduimme partsille hyvän lehden kera. Aurinko ei enää paistanut meidän kohdille, mutta lasitus parvekkeella onneksi pelastaa aika paljon lämmöstä.

Aina välillä piti kellistellä pitkin pituuttaan jos joku vaikka vähän rapsuttais. Ei ole vaikeeta arvata kuka rapsutti, ja jokaisella kerralla. Ehkä vähän myös lässytin samalla. 

Meillä on aika lämmin

Ollaan pari kertaa treenattu uudessa porukassa Miran ja auspai Vukin, Marjon ja beecee Hypnon + Eosin, sekä Ainon ja porkkis ja Sumun + lappari Joikun kanssa. Roopelle tekee hyvää treenailla eri porukoissa, varsinkin lähestyviä SM-tokoja ajatellen. Sinnekin pitäisi vissiin ilmottautua, kuukausi aikaa treenatakkin enää. Apua!

Noiden möllitokojen jälkeen ollaan keskitytty paljon häiriöön; merkkitreeneihin useammalla merkillä, häiriömerkkeihin matkalla ruutuun ja ohjattuun jne. Toivon todella että noista on hyötyä kokeita ajatellen, vaikka uskon kyllä että esimerkiksi Pieksämäellä ei varmasti ole kehässä mitään ylimääräistä tai sääntöjen vastaista.
Noin ylipäänsä Roope ei tee virheitä liikkeissä enää juuri lainkaan, ennemminkin jaksamisessa ja vireessä on taas treenaamista. Sama vanha vaiva taas, tosin ei onneksi läheskään yhtä pahana kuin joskus aikaisemmin. Liikkurin kanssa täytyy treenata, sen huomasin epiksissä. Roope selkeästi yhdistää liikkurin tylsyyteen, ja keksisin mielelläni useampiakin keinoja poistaa tuota mielleyhtymää. En tiedä pitäisikö liikkurin innostaa tuota välillä vai mikä olisi fiksua. Vai palkkaanko sitä vaan korvien nostamisesta ja pienestäkin iloisuudesta liikkurin kanssa treenatessa. Jälkimmäistä tietysti aina, mutta olisi kiva keksiä jotain lisäksikin.

Suomenmestaruudet tosiaan lähestyvät, ja meidän tiimille niissä riittää jännitettävää. Ei tuloksen puolesta niinkään, vaan sään, liikejärjestyksen, paikkamakuupartnereiden ja muiden yhtä typerien jännityksenaiheiden vuoksi. Ollapa koira joka ei välitä säästä, liikejärjestyksestä tai paikkaamakuukumppaneista. Mutta on vain mentävä sillä mikä on annettu. Niinkun Millan sanoo; et välttämättä saa koiraa jonka haluat, mutta saat sen jonka tarvitset.

Tää treenaaminen ei lopu koskaan

Kun se halusi hakea vasemman

Roope pääsi keskiviikkona möllitokoihin. Koe meni oikeastaan aikalailla niinkuin olin pelännytkin; ruutu ja ohjattu ei ihan toimineet.
Kokeesta jäi ihan hyvä fiilis, mutta olisin toivonut tuomarilta, liikkurilta ja muutenkin järjestäjiltä enemmän paneutumista sääntöihin, ainakin EVL:n kohdalla. Ensinnäkin ruudun merkki oli ensimmäisellä koiralla hyvin pieni, ja korkeus todellakin alle vaadittavan 15cm. Sanoimme tästä ja tilalle tuli melko pieni, mutta ainakin tarpeeksi korkea merkki. Toisekseen matka merkille oli _vähintään_ 15 metriä(uskoisin että lähemmäs 20), sallitun 10m sijaan. Aika monella koiralla jäi merkki löytymättä, empä ollut itsekään ajatellut että tarvisi treenata tuollaisilla matkoilla. Roope sitten pysähtyi siinä 10m kieppeillä ja katsoi että no mitäs nyt? Ruutuunkaan ei halunnut mennä vaan juoksenteli iloisesti luoksaritötsille.

En haluaisi kuulostaa valittajalta jonka koiraa ei vain ole treenattu tarpeeksi (eikä varmaan olekaan, ainakaan 20m matkoilla merkille), mutta jotenkin olettaisin että MÖLLItokoissa voitaisiin tehdä asiat koirille helpommiksi, ei mahdollisimman vaikeiksi. Aloin myöskin miettimään, onko ruutukartioiden jättäminen ruutuun sallittua ohjatun aikana? Nimenomaan siis niin että ohjattu on ruutuun päin, ja koira joutuu vielä noutamaan ruudun puoleisen kapulan. Muistelisin että ei. Roope ei ruudun takia ohjattua nollannut, sitä ei vaan taas kiinnostanut kuunnella mitä sille sanoin, mutta toisella koiralla ruutu ois voinut haitata.

Kaiken valituksen jälkeen voin onneksi kuitenkin todeta, että huomasin Roopessa myös edistystä. Ohjatulla se sentään pysähtyi merkille, vaikka muuten liike menikin pyllylleen. Idarissa se istui, siis ISTUI nopeasti ja varmasti, ja tottahan toki riensin sen palkkaamaan (minusta oli myös hassua että tämän takia saatiin ko. liikkeestä arvosanaksi nolla, ne kuitenkin olivat epikset..), ja idari meni muutenkin mallikkaasti. Tunnarista olen myös iloinen, se ei näköjään olekaan unohtanut sitä totaalisesti.

Yhteenvetona, kuten otsikossa jo sen sanoinkin, treenaminen ei taida loppua koskaan. Ilmeisesti meidän täytyy treenata myös sellaista mitä koesäännöissä ei sanota, että voisin saada koiralle onnistumisia edes epävirallisissa kokeissa.

Tassutossuja ja hierontaa

Voin vihdoin iloisena todeta, että olemme päässeet eteenpäin epätoivon suossa. Meillä on siis toivoa, ja voimme jopa saada tuloksen Pieksämäeltä. Suosta noustiin todennäköisesti siksi, että olin vihdoin viisas enkä vaan yrittänyt samaa ja samaa liikkeissä joita Roope ei yksinkertaisesti vain muista.

Esimerkiksi ohjatussa Roope ei kuunnellut yhtään mitä käskyjä sille annoin. Sitten se palkkasi itsensä noutamalla minkä sattuu kapulan. Ei ollut kivaa. Päätin sitten ottaa käyttöön namipurkit vanhojen hyvien aikojen muistoksi; ei tarvitse kieltää vääristä, ja koirakin kuuntelee kun siellä väärässä ei vaan ole ruokaa (onnekseni Roope ei ole tajunnut tarkistaa muita purkkeja yhden hudin jälkeen).
Tunnariin on myös saatu varmuutta, enkä muista millon viimeksi mulle ois palautunut väärä. Ohjattu ja tunnari on olleet ne meidän heikoimmat lenkit nyt, tai ehkä vain tuntuu siltä kun aikaisemmin ne on olleet erinomaisen varmoja liikkeitä Roopelle. Niin ja siis; aikaisemmin=ennen kahden kuukauden treenitaukoa. Nyt kun nämä on aika reilassa jo, tuntuu että muutkin liikkeet sujuu.

Ollaan onnistuttu toki tekemään muutakin kun treenaamaan. Kevät on Lahdessa jo pitkällä, ja Roopekin nauttii kun minä viihtyisin vaikka kaiken aurinkoisen ajan ulkoilmassa. Pyörälenkkejä on tehty, ja rakas hirvikoirani ei oikein arvosta kalliita juoksutossujaan... Se näyttää niillä sisällä kävellessään ihan hämähäkiltä.

Kaiken kiusaamisen jälkeen jotain kivaakin; Roope pääsi käymään hierojalla viime viikolla. Etenkin rinta ja takasien "etureidet" vai mitkä ovatkaan, olivat aika jumissa. Todennäköisesti mennään parin viikon päästä uudestaan että noita jumeja saisi edes vähän enemmän helpotettua.