Sivut

tiistai 25. tammikuuta 2011

Sweet from the flowers, honey from the bees

Kukkia ja mehiläisiä joo, Roopekin tykkää jäniksestä ihan himona.
Vihdoin ja viimein sain tällaisen söpöilykuvan Roopesta ja Emmetistä. Isompi pöljä ei oikein tykännyt pienestä pöljästä mutta "ULOS?" ja "CARA?" ja "HUKKA?" saivat isomman pöljän terästäytymään edes hieman. Pieneen pöljään ei mikään tepsinyt.
Eilen kävimme vielä illalla treenaamassa sitä ihanaa luoksetuloa. Mutta kappas, nyt joku muka osaakin, ainaki melkein. Ensin ei kuunnellu yhtään, läpijuoksuiksi meni ja käskin sen vaan sivulle palkkaamatta tai huomioimatta muuten. Sitten uus yritys ja kappas vain jokuhan kuunteli! Pysähty tosi nopeesti vaikka luulin jo että joudun ottamaan kovemmat keinot käyttöön. Mutta ei.
Sitte tein yhden maahanmenoon asti, meni hyvin mutta asennoiduin antamaan isoja vartaloapuja seuraavaa stoppia varten. Mutta ei, sehän pysähty ja vieläpä nopeesti. Aivan sekasin koko elikko sanon minä.
Tänään sitten liikkeestä istumisia muutama + tunnari. Istumiset nykyään tosi hyviä (VOI-koirani osaa jo istua vautsi!) mutta eipä kannata nuolasta ennenku tipahtaa. Mistä tuoki sanonta muka tulee..
Tunnarissa oli tosi korkeessa vireessä, tikut ympyrämuodostelmassa ja omassa jälleen vain mun hajuani (ei ollenkaan namien). Pinkoi tikuille, haisteli, tosin hätäsen näkösesti kylläkin mutta löysi oman ja lähti pinkomaan takaisin. Tikku kuitenkin lensi suusta ja koira meni vähän että "täh mihin se hävis?" mutta tajusi sitten hakea tikkunsa ja tuoda mulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti