Sivut

torstai 28. huhtikuuta 2011

Miksi pitää olla tyhmä ohjaaja?

Varmaankin jotta koira voisi loistaa, tai sitten ei.
Eilen päätin tehdä muutamat tunnarit jotta tämä taito ei vallan unohdu. Ekaksi koski vääriäkin mutta lopulta toi oman. Tehtiin sitten vielä toinen, lämi vaan yhtä väärää ja toi oman. Huomasin että meinasi koskea useempaankin niin hoin rauhallisesti "irti"-käskyä ja kappas, kierrokset laski huomattavasti ja koira rupes oikeesti haisteleen. Tätä ei olla tehty iäisyyteen ja sen kyllä huomasi.

Tänään sitten ohjattua taas vaihteeksi. Kosketusalustat on meillä tosi tummat ja niitä on vaikea erottaa kentän(hiekan) väristä, ja tässä tuleekin sitten se tyhmä ohjaaja kuviohin. Helppohan sen koiran on varmaan bongata se reunimmainen kun ei se näe sitä reunimmaista! Roope otti sitten pienet paineet mun nousevasta v-käyrästä ja lopetettiin suht äkkiä onnistuneeseen suoritukseen. Nytkun koira oli sopivasti paineessa, päätin vaikeuttaa vähän tunnaria mutta sehän haisteli! Ja tarkkaan haistelikin, niin hitaasti ja tunnollisesti että täytyihän mun vähän olla ylpeä. Siinä se paine sitten hävisikin kun koira huomasi että tykkää mami siitä yhä kuitenkin.

Tuo ohjattu jäi vielä kaihertamaan mua joten käytiin tässä välissä vähän kävelemässä, hain sisältä sellaset alustat että varmasti näkyy ja eikun uusiksi kentälle. Ja kuinka ollakaan, ei ainootakaan keskimmäistä :) Niin vain sai taas tästäkin "koiran mokasta" syyttää itseään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti