Sivut

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Hervanta täältä me tulimme

Vihdoin ja viimein lauantaina kannoimme kamat sisään meidän uuteen asuntoon. Muutto Tampereelle on ollut mulla mielessä jo pitkään ja nyt se sitten toteutui, oon aika happy!

Nämä ensimmäiset päivät on menneet aikalailla tutustuessa uuteen cityyn, niin mulla kuin Roopellakin. Ollaan etsitty lenkkireittejä ja treenikenttiä, ja minä oon hoitanut pakollisia asioita.
Eilen kävimme lappalaiskoirien yhteistreeneissä, oli oikein mukavaa ja saatiin molemmat vähän sosiaalistumista. Treenikenttä oli melko pieni (koiramäärään nähden ja kun oon tottunut koulujen isoihin hiekkakenttiin), mutta eipä tuo haitanne ja Roope keskittyi sielläkin oikein mukavasti. Pitää nyt muistutella sille kunnolla kaikki liikkeet, mm. ruutu ja ohjattu niinä tärkeimpinä. Tunnarille mun piti pyytää eilen liikkuria mutta arvata saattaa muistinko.

Täällä asunnolla Roope on käyttäytynyt ihan okei, se reagoi todella helposti kaikkiin uusiin ääniin ja puhisee niille ennenkuin tottuu niihin. Harjoittelemme hiljaista yksinoloa nyt pikkuhiljaa, mulla ei onneksi ole vielä töitä tai koulua niin tämä onnistuu.
Väsähtänyt hirvikoira

6 kommenttia:

  1. Kiitoskiitos :) meitä saa tottakai kysyä ja hakea treenaamaan, olisi mukavaa tutustua uusiin ihmisiin ja koiriin ja Tampereeseenkin samalla!

    VastaaPoista
  2. Saanko udella, eikö Jedi muuttanut teiän mukana :)

    VastaaPoista
  3. Ei muuttanut, Jedi muutti takaisin kasvattajansa luo kesäkuussa. Kaksistaan asustetaan Roopen kanssa :)

    VastaaPoista
  4. Aijaa, menikö se sinne sitten jäädäkseen? :) Mutta onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista