Sivut

maanantai 26. marraskuuta 2012

Tosi kivaa kun mitään ei nää

Yritä siinä sitten treenata jotain ohjattua jos koira ei näe kapuloita. Onneksi parina päivänä viikosta mun työt alkaa senverran myöhemmin että keretään valosan aikaan treenaamaan, mutta se on aivan riittämätön määrä treenata liikkeitä jotka on Roopelle ne vaikeimmat.

Sisätiloissa onneksi voi jotain tehdä, kaukoja ja tunnaria lähinnä. Ja jäävien asentojakin jonkunverran. Muttakun sitä häiriötäkin pitäisi saada, eihän Roopelle ole homma eikä mikään olla täydellinen kun ympärillä ei ole häiriön häiriötä. Tai korkeintaan Aamupoikien parhaat palat radiosta.

Olen harkinnut jotain koiraseuraakin täältä Treeltä, jolla olis lämmitetty halli talviksi, mutten ole tehnyt asian eteen yhtään mitään ainakaan vielä. Roope on kuitenkin jo valio ja valoakin rupee kohta näkymään enemmän. Noilla muutamaan kertaan viikossa-treeneillä saa kuitenkin pakan pysymään jotakuinkin kasassa. Pitää nyt katsella ja kuulostella, jos tässä lähistöllä olisi joku halli (jonne pääsee kohtuudella kävellen, tai helposti julkisilla) niin voisi kai siellä jonkun kerran käydäkin.

1 kommentti:

  1. Pimeellä harjoittelu on niin perseestä.:( Meil on tos vieres hiekkakenttä missä on valot, mut koira siltiki haahuilee ku on liian hämärää!:( Valosaan aikaan toimii tosi hienosti. Onneksi meil on yks ohjattu tunti viikossa (hallissa) niin voi treenata vähän leveemmin, 40 neliön asunnossa ei paljoa tokoilla mitään seuraamista tms.

    VastaaPoista