Sivut

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Lapin reissua ja muuttohommia


Viime päivityksestä onkin taas vierähtänyt kun on ollut lomailua ja muuttoa ja kaikennäköstä säätämistä. Heinäkuussa oltiin Joonan ja Roopen kera melkein viikko Lapissa, näin vanhoja kavereita Rovaniemellä ja siitä sitten ajeltiin Sallan kautta ihan Nuorgamissa asti. Inarin pohjoispuolella on mun isovanhempien vanha kotitila joka ajaa nykyään mökin virkaa, ai että olikin ihana rentoutua hiljaisuudessa; saunoa, uida, kalastaa, mussuttaa mansikoita ja mustikoita omasta maasta, ja vain olla ihan rauhassa kaksisteen. Roopekin sai juoksennella vapaana sydämensä kyllyydestä, aivan näki kuinka se nautti. Nyt on pakkanenkin täynnä itsepoimittua hillaa, sekä poroa mummolasta :)

Reissussa meillä oli treenitaukoa, ja näemmä teki koiralle ihan hyvää viimeaikasten treenien perusteella. Intoa riittää ihan hirmuisesti ja Roope tuntuu myös muistavan kaiken paljon kirkkaammin kuin ennen taukoa. Ruudunkin se tekee nyt niiin hienosti ja nopeesti että!
Ohjatussa on vähän sähläämistä mutta se nyt ei ole ihme, jostain syystä se on ollut viimeaikoina ihan supervaikee liike Roopelle. Ennen se osasi sen niin hienosti. Oon miettinyt että vaihtaisin oikeanpuolen "right"-käskyn "hae"-käskyksi kun tuntuu että Roope ei jotenkin tajua että kyseisessä liikkessä pitää HAKEA jotain, eikä esim juoksennella ruutuun. Vasemman se hakee nykyiselläkin käskyllä hyvin silloin kun se tajuaa juosta oikeaan suuntaan.

Ollaan tässä elokuun aikana kanneltu mun kamoja Joonan asunnolle kun syyskuun ensimmäinen muutan tänne virallisesti. Kunnon kuntoilusta menee sänkyjen ja sohvien kuskailu kakkoskerrokseen ja sieltä pois portaita pitkin. Ihan mukavaa kuitenkin että on vaan yks asunto, tavaratkin on kaikki just siellä missä niitä tarvii. Onhan tää yksiö pieni kahdelle mutta eiköhän se tässä syksyn ja talven aikana vaihdu isompaan.
Onnellinen koira :)
Tenolle ajellessa vähän sateli, paikanpäällä näkyi enää musta taivas
Mökillä saaressa kalastushommissa
Näitähän siellä käyskenteli pilvin pimein
Mökillä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti