Sivut

tiistai 23. elokuuta 2016

Purutreeniä sakemannille

Rokin pentueen pentutapaaminen oli 13.8 ja paikalle pääsi 5/7 sisaruksista. Oli hauska nähdä miten erinäköisiä kaikki olivat ja kuinka erilailla suhtautuivat mm.ensimmäiseen purutreeniinsä. Rokin ensimmäinen purutreeni aikoinaan oli maalimiehen killittelyä pää kallellaan kun taas sisaruksilta tuli kunnon pöhinöitä heti alkuunsa.

Kulovalkean Druidi "Vega"

Kulovalkean Devil "Remu"

Kulovalkean Demoni "Demo"

Kulovalkean Dakota "Nox"

Kulovalkean Desperado "Roki"

Torstaina käytiin taas ottamassa vähän purutreenia ja tottiksia. Roki on puruissa kehittynyt kovasti jokaisen kerran välillä, ilmeisesti henkinen kasvu on alkanut :P tottiksetkin sillä on todella hyvällä mallilla kuten myös jälki. Ensi viikolla mennään luustokuviin (koska hysteerinen omistaja haluaa) ja toivotaan josko tuo olisi vielä tervekin. 
Roopen uusien liikkeiden opettelu sujuu tasaisen varmaan tahtiin. Jokaisella kerralla tulee enemmän ja varmemmin onnistumisia. Tekisi jo mieli lähteä hakemaan sitä ykköstä mutta ensin täytyisi uskaltaa pariin kokeeseen täällä kotisuomessa ja saada sieltä niitä ykkösiä. Tai edes hyviä kakkosia.

(c) Rosalina Huhtala

(c) Rosalina Huhtala

(c) Niina Heinonen

(c) Niina Heinonen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti