Sivut

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Tokokoulutusta ja Ruotsiin käypi tiemme jälleen

 Vähän söpöilyä treenien lomassa kun oon käyny pesullakin pitkästä aikaa

Roope on ilmoitettu taas kokeeseen samaan paikkaan kun viimeksikin. Toivon mukaan tälläkertaa onnistaisi (lumet olisi sulaneet, maa kuiva eikä sataisi..) kun ei ihan halvaksi taas tule tämäkään
viikonloppureissu. 
Onneksi näyttäisi nyt siltä, että kaikki liikkeet on ainakin Roopella hallussa. Eli sääolosuhteiden varaan jää jälleen. Luulen että tämän jälkeen en enää lähde kokeilemaan jos sääolosuhteet taas laittaa hanttiin, kun ei tosiaan mitään älyttömän halpaa lystiä ole ollut kumpikaan reissu :P vaikka mistä sitä tietää mikä aivotoiminnan häiriö tulee ja vielä ennen uusia sääntöjä pitää mennä kokeilemaan. Katsotaan.

Käytiin Roopen kanssa myös uusien sääntöjen koulutuksessa ja uusia liikkeitä varmaan tarvisi alkaa opettelemaan pikkuhiljaa jos mielitään esim. ensi vuoden SM-kisoihin ja ensinnäkin hakemaan niitä vaadittavia ykkösiä.
Uusista liikkeistä Roopelle tulee olemaan varmasti haastavaa ainakin paikallaistumisen jälkeinen maahanmenokäsky sekä ruudun merkittömyys. Sen vire laskee niin paljon istuessa, että maahanmeno tulee ainakin olemaan todella hidas jos ei muuta. Merkittömyys taas tulee tarvitsemaan iiison määrän toistoja että Roope ymmärtää ja on varma siitä, että sinne voi mennä ilman kartiotakin. Seuraamisen pitkän peruutuksen ja uuden ohjatun en taas usko olevan hirveitä ongelmakohtia, hyppyohjattu vaan tarvitsee paljon ketjuttamista ja toistoja mutta onpahan tuo oppinut tavallisenkin ohjatun sekä hyppynoudon niin ei luulisi olevan ongelma.

3 kommenttia:

  1. Tsemppiä kokeeseen!!! Ollaan henkisenä tukena ! -Laura ja sen poppoo :)
    www.valkoisetpaimenet.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Koska tokosäännöt muuten muuttuu Ruotsissa? Tämän vuoden lopussa?

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia henkisestä tuesta! :D Ruotsissa taitaa muuttua vuoden lopussa kuten myös Norjassa, sielläkin olis ehkä tarkotus käydä vielä kokeilemassa kakpäiväsessä kokeessa.

    VastaaPoista