Päästiin tänään hakutreeneihin vähän spontaanisti kun juteltiin perjantai-iltana Anun ja Peto&Poju riiseneitten kanssa asiasta ja sovittiin että mekin voidaan mennä mukaan. Mua vähän hirvitti kun tuota lunta on tullu ihan kohtuullisesti eikä olla hakuiltu ties kuinka pitkään aikaan mutta ihan ookoostihan tuo meni.
Tehtiin neljä pistoa johki viiteenkymppiin, suorapalkalla eikä haukutettukaan lopuksi kun joku unohti TAASKERRAN haukutusnamit kotiin.
Eka ja toinen molari meni ihan hyvin vielä, meni kohtuu suoraan ja haisteli ihan kivasti. Kolmas oliki jo sitte tosissaan hakemista, lähti jonnekki huitsiin ja huusin sitte takasin. No uus lähetys ja sitten löyty. Neljän aivan samallailla, lähti painattaan ihan ihmesuuntaan, kävi edellisellä piilolla ja siiitten vihdoin löyty. Sitä se treenittömyys teettää.
Oltiin ulkona yhteensä joku kolme ja puol tuntia ja voin sanoa että kolme ja puol tuntia kymmenen asteen pakkasessa on KYLMÄÄ. Koirat tosin ei ollu moksiskaan mutta ohjaaja sai lämmitellä itteään aika kauan treenien jälkeen... Että me tuskin hakuillaan enää tänä talvena, katellaan asiaa ku lumet alkaa sulaileen, nimittäin se miljoonapäinen ötökkäparviki joka kesäisissä hakuilukuvissa pörrää, oli huomattavasti miellyttävämpi kokemus entä tämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti