Eilen oli tarkotus treenailla Saran ja Hukan kanssa mutta a) oli sairaan kylmä ja b) feilasin inssin joten olin koko päivän lievästi sanottuna vittuuntunut, ärsyyntynyt ja äärimmäisen masentunut.
Illalla (päivän tapahtumista hieman rauhoituttuani) otin koiran ja menin kotipihalle treenaamaan ruutua, tunnaria ja seuraamista.
Tehtiin ensinnä tunnari, käskin koiran makaamaan ku vein kapulat, ajatuksena että jospa se vähän rauhottus ku joutuu tapittaan pari minsaa. No, ei rauhottunu ja kaahas kapuloille, lämi yhtä väärää ja sitten toi oikeen. En jaksanu välittää enkä ottanu uutta, ehkäpä tänään viitsis.
Ruudussa tuo oli aivan kikseissä, kauheeta vauhtia ruutuun ja pysähtyki tosi nopeeta. Onneks ees joku onnistuu kympin arvosesti.
Seuraamisetki oli tosi kivoja, touhotti innoissaan ja teki askelsiirtymätki kauheella sähellyksellä (joka Roopen tapauksessa on hyvä asia). On meissä tuon koiran kanssa vissiin jotain samaa: SÄHELTÄMINEN.
Niin ja inssin feilaus oli mun kaistalle parkanneen kuorma-auton syytä! Ei suinkaan sen että menin täysin lukkoon kun en tajunnu mitä ois pitäny tehä ja sitten tuli se SÄHLÄYS: huitelin parien kaistojen ja sulkuviivojen yli, HUPS. Niin ja siitä kuorma-autolta ois ollu autokoululle (ja ajokortille) matkaa sellaset 100 metriä. Mutta aina ei voi voittaa. Se on huomattu useaan kertaan koirien, ja nyt myös autoilun kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti