Sivut

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Ihanaa vaan viettää kesää ja rentoutua!

Mökillä rentoutumista, ihana vaan saunoa ja grillata kaikessa rauhassa
kera koiran ja miehen :)
Viime päivinä on tapahtunut paljon kaikkea kivaa; ollaan mökkeilty ja treenailtu ja nautittu kesästä. Treenit on menneet vaihtelevasti, tai oikeastaan kaikki muut paitsi yksi kerta on menneet mallikkaasti.
Jostain syystä Roope oli loppuviikosta taas erittäin ärsyttävä treeneissä, ei vaan voinut mennä merkeille taas ei niin millään. Asenne yleisestikin oli ihan persiistä. Vaihtoehtoina tuolle käytökselle olen järkeillyt takapään jumit, yleisen kiinnostuksen puutteen ja kuumuuden. Todennäköisesti kyse on kaikista kolmesta, ja kaikkiin pitäisi onneksi löytyä ratkaisu. Jo se, että ollaan tuon kerran jälkeen menty kentälle autolla, on auttanut kun Roope ei ole ihan kuumissaan (vaikka olisi ihan pilvistäkin niin kuumahan tuolle tulee).
Viikonlopun ja tän päivän treenit onkin sitten menneet ihan hyvin. Ollaan tehty ihan helppja merkki,- ohjattu- ja ruututreenejä, ja kyllähän Roope ne oikeasti osaa. Kuten kaiken muunkin mitä EVL pitää sisällään, isoin ongelmahan meillä on aina ollut vireystila ja koiran asenne. Siihen kun lisää ajoittaisen liikkeiden rakoilemisen niin voi ehkä ymmärtää miksi välillä meinaa usko loppua.. Eilen ja tänään oli onneksi kivasti häiriötäkin treenikentällä ja sain huomata että käskyt meni edelleen perille vieraiden koirien läsnöolosta huolimatta :)

Kesäpoika-Roope treenikentällä :)
Eilen käytiin kaverin luona ja Roope sai edelliskesän tapaan kesäpoika-lookin. Kyllä tuo sen pohjavilla on vain paksu! Huomaa todella selvästi kun ajelee sitä pois ja pääsee vähän lähemmäs ihoa. Ihmekään jos on kuuma. Toivon että tuo perinteinen rinta-vatsanalus-leikkaus auttaa tänäkin kesänä, mutta jos näyttää siltä niin varmaankin lähtee ihan kaikki mitä ajeltavissa on. Mutta olisi se sen jälkeen kyllä kamalan näkönen.. : D

6 kommenttia:

  1. Pysyyks roope oikeesti pihal vapaan vaik on metsästys koira?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se pysyy kunhan pidän sitä silmällä :) ja treeneissä pysyy tietysti aina. Jos se kerkeää lähteä esim. pupun perään (kerran on Lahdessa-asumisaikana niin päässyt käymään) niin silloin sille on ihan turha huutaa. Sitten taas jos pupu on bongattu mutta kerkeän kieltää, niin ei lähde. Eli tarkkaavainen pitää olla, mutta onneksi riistanbongauseleet on tolla todella selvät ja helposti huomattavissa.

      Poista
  2. Moi! Harrastan myöskin tokoa hirvikoiran kanssa ja haluaisin kysyä sinulta kysymyksiä motivoinnista, vireestä yms. Jos sopii, niin ottaisitko minuun yhteyttä sähköpostilla: uska(at)live.fi

    Meidän blogi: http://iines.uska.fi/

    VastaaPoista
  3. Mie olen nyt vakavasti harkinnut että täytyy ehkä kokeilla Naville ensi kesänä tuota "kesä-tyttö"-lookia. Nyt ei voi kun pitää niissä näyttelyissä käydä ihmettelemässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roopea tuo ainakin helpottaa paljon, suosittelen kyllä! Näyttelyissä olis kiva vielä pyörähdellä myös (vaikkei sieltä mitään kummoista Roopen kanssa koskaan tule) mutta kyllä toi koiran olon helpotus kesällä menee edelle, ja karvojen ajelu on ehdottomasti se helpoin tapaa pitää se osasto kunnossa :)

      Poista