Sivut

maanantai 16. helmikuuta 2015

Tänään oli aika kylmä treenata

Täytyisi varmaan taas päivittää, tuntuu vaan että nykyään ei oikein tapahdu mitään niin mullistavaa että sitä olisi kenenkään mielenkiintoista lukea. Ollaan treenattu suhteellisen paljon kun oltaisiin lähdössä nyt sitten sinne Piteåån kokeeseen.
Vaikka Roope omasta mielestäni osaa kaikki liikkeet nyt melko hyvin niin silti se voi tehdä kokeessa mitä vain, siis ihan mitä vain. Pari päivää sitten se esimerkiksi oli tajuamatta ruutua ollenkaan, ei vaikka miten läheltä yritin näyttää ja opastaa, että jos se tuon tekee kokeessa niin turha reissu tuli. Seuraavana päivänä ei tietysti ollut mitään ongelmia. Tietysti koetta ajatellen pitäisi saada paljon enemmän häiriötreeniä ja liikkurointia mutta treeniseura on ollut hieman kiven alla, näillä eväillä kuitenkin mennään ja toivotaan parasta. Tällä viikolla täytyy laittaa ilmo menemään..
















Kuva Annika Wallenius




















Kertun kanssa oltiin tammikuussa Lahdessa näyttelyssä ja neiti päätti yllättää saamalla sertin, pääsemällä paneeliin (vrt.koiranäyttelyiden BIS-show) ja saamalla siellä jopa ääniä tuomareilta häviten kuitenkin voittajalle niukasti 2-4. Kilpailemassa Kertun luokassa oli muistaakseni 6 kissaa. Maaliskuussa mennään näyttelyyn vielä ainakin ja mahdollisesti myös toukokuussa Hyvinkäälle yrittämään Kertulle vielä toista sertiä.
Noin muuten kissojen elämä rullaa omalla painollaan, ovat ihan yhtä rasittavia kuin aina ennenkin :P lämpöisiä ilmoja odotellessa että pääsisi viemään noitakin ulos, nää -10-20 C pakkaset ei oikeen kisuja innosta.
Kerttu paneelissa, kuva Pauli Araneva

Pikkusia vähän väsyttää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti