Sivut

tiistai 19. huhtikuuta 2011

I have a dream


Torstaina lähdettiin Roopen kans hoitamaan Kerttu-beauceronia ja Kerttu onkin yksi niistä harvoista koirista jotka jaksaa Repen hauhau-juostaan-leikkejä. Loppujenlopuksi Kerttu saikin väsytettyä Roopen niin että päätin pistää poikaparan penkkien taakse eristyksiin hullun beussin "leikitään!"-yrityksiltä.

Lauantaina lähdettiin sitten kaikki kolme hallille möllitokoihin, Roope kävi VOIttajassa ja minä liikkuroimassa. Kerttu istui autossa :D
Roopelle kotiinviemisinä VOI1 306p.
Paikkamakuu oli ihan kumma, Repe makasi kahden tyttökoiran välissä, ei mennyt lonkallekaan vaan pisti pään maahan, siis mitä? :D Siinä se sitten makaili oikein lunkisti koko neljä minsaa (kyttäsin sitä aina välillä piilosta).Roope seurasi hihnassa koska oltiin hallissa, en halunnut että se pääsee pysähtelemään. Mutta eipä onneksi edes yrittänyt, seurasi ihan kivalla vireellä. Istumisessa annoin vartaloavun että pönde varmasti myös istuu, ja istuihan se. Luoksetulo jees, vauhtia olis saanut olla enemmän ja viimisen pätän ravasi (ärr).
Ruudun bongasi hyvin ja laukkasikin sinne, jes! Jos tämä vihdoin ja viimein rupeis sujumaan kokeissakin, Roopehan ei oo vielä kertaakaan kokeessa ruutuun mennyt. Noudot ihan kivat, metskussa ravaili mutta aivan sama, eipä tuota metskua oo pitkään aikaan tehtykään. Tunnari okei, oma löyty melkein heti. Kaukoissa oli jotain ihme värkkäämistä, tarvi kolme käskyä ekaan seisomiseen.. Huoh, tätä pitää tosissaan treenata, en tod halua että toi rupee virallisissa tekeen tollasta.

Huomasin että kun palkkailin välillä liikkeiden aikanakin niin Roopen asenne oli aivan eri, tuo kun luulee ihan kympillä noita tilanteita oikeiksi kokeiksi. Harmi kun ei oo enempää möllejä ennen virallisia, meillähän tosiaan on koe 7.5 täällä Rovaniemellä. Mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta, tällähetkellä kumminkin ihan hyvät fiilikset.


Kuvat (c) Saara Kangasniemi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti