Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste mejä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mejä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. joulukuuta 2010

On aika hiljaa kiittää



Kevättä 2010

Sanon heti alkuun, että tästä tulee KUVANTÄYTEINEN viesti. Jotenka, päätin minäkin sitten tehdä tiivistelmän viime vuodesta ja listaan ens vuoden tavotteet kun niitä näyttää muillakin blogeissaan olevan.

Vuosi 2010 oli kaikinpuolin mahtava ja meillä oli ihan superhauskaa! Vaikka kaikki ei (läheskään)aina mennyt putkeen tai suunnitelmien mukaan. Suurimpana juttuna mainittakoon heinäkuun eteläsuomen reissu joka sisälsi mm. SM-tokot Imatralla Anskun ja Saran kanssa, paljonpaljon junamatkoja, Viivin ja Rommin treffaamisen Jämsässä, ja Tampereella sukulaisten ilahduttamisen läsnäolollamme. En muistanut listata vuosi sitten tavotteita meille mutta tässä jotain mitä saavutettiin:



Roope:
- AVO1 196,5p. on jäänyt mulle mieleen
- TK2 (SM-tokoista)
- Startattiin meidän MEJÄ-ura AVO2-tuloksella
- Startattiin VOIttaja (VOI0 ja VOI2)
- Voitettiin meidän kerhon Möllitokojen Iipan Kupit!
- Käytiin yksissä näytelmissä
- Alotettiin hakuilu joka onkin sujunut varsin mallikkaasti

Näin meillä käydään mätsäreissä!

Urpo:
- Juhannusnäyttelystä VASERT & VACACIB
- Oulun KV:stä ensimmäinen SERTI!
- Saatiin aikaseksi alottaa myös TOKOn tavoitteellinen treenaaminen ensi vuoden SM-kisoja ajatellen

Roope ja Pyrri

Mulla oli useaan otteeseen hoidossa Cara-tervu joka onkin kerta kerralta nostanut suosiotaan näiden miesten keskuudessa

Vuoden alussa Roopella oli se mahdoton hallikammo eikä hallikisoista meinannu tulla mitään. Silloin me myös ageiltiin ja luulen agi+tokotreenien pidon samassa hallissa vaikuttaneen tuohon kammoon (enää sitä ei nimittäin ole ilmennyt ja nykyään tehdään hallissa vaan tokoja).
Alkuvuodesta oli myös meidän ekat AVOt Torniossa jotka ei menneet erityisen kehuttavasti mutta saatiin me se ykkönen kumminki.

AVO1 Rovaniemeltä


KERHONMESTARIT!

Keväällä alettiin treenaamaan enemmän Saran ja Hukkiksen + Poksun, sekä Saaran ja Tuiken kanssa ja sille tielle ollaan jääty.. Mutta on se ihan hyvä että on joku joka voi tarpeen tullen liikkuroida eikä tarvii pärjätä vaan kerranviikossa-halliliikkuroinnilla. Kesällä tehtiin myös kohtuullisen paljon yö-vierailuja Saaran luo korpeen.

Rovaniemi KV (jussinäyttely siis) Urpo vasert & vacacib :)


Ja TOUKOKUU, miten paljon voi yhdessä kuukaudessa tapahtua? PALJON.
Ensinnäkin vietettiin vappua (no okei se oli huhtikuussa mutta me vietettiin toukokuussa) Saralla ja porukkaa oli ihan kiitettävästi, mutta oli meillä hauskaakin! Koiria oli Roope, Urpo, Hukkis, Poksu ja Cara-hoidokki. Puolessavälissä kuuta meillä oli tokat AVOimet joista sitten pokasimme ne 196,5p. ja luokkavoiton :) Ja mölli-avoissakin tuli pyörähdettyä.
Rakas suuri tokokoirani täytti 21.5.2010 KOLME VEE ja on siis jo iso mies! Tämän kunniaksi kävi hakasemassa MEJÄstä vielä kuun lopuksi avoimen kakkostuloksen.

Harrastettiin myös yhteislenkkejä

Onneksi myös koirat saivat hupia ohjaajista

SITTEN meidän Suomenkiertoreissu vm. 2010! Junailtiin ensinnä Anskun + Danin ja Vapun luo Hyrynsalmelle ja sieltä sitten ajeltiin Imatralle Anskun vanhaan mummolaan. Viikko oli todella helteentäyteinen (huono koirien, mutta erinomainen minun kannaltani) siihen asti että koitti SM-päivä :D Aamulla tuli vettä, ja välillä tosi kovaakin, mutta meidän starttivuoroon mennessä sateen nakkaaminen oli onneksi laantunu suurimmaksi osaksi. Meidän joukkueen tulos oli 21. joka onkin paras koko RKK:n historiassa, hyvä me! Kaduttaa nyt etten ottanut kuvia reissusta mutta eivoi mitään :(

RKK:n SM-joukkue vm. 2010!

Jämsässä Viivin ja Rommin luona

Poikarakkautta

Kuten jo kertoilinkin niin mehän käytiin Jämsässä treffaamassa Viiviä ja Rommi-harmaata ja ihan hyvin pojat tulivatkin toimeen, mitä nyt välillä pientä kärhämöintiä oli havaittavissa. Roope kun ei kestä yhtään jos nuoremmat rupeaa sille, joten jos Rombe yritti vähääkään niin tuli hammasta. Mutta hauskaa meillä oli treenatessa ja ulkoillessa, ei siinä mitään! Sääkin oli mukavan lämpöinen (+30C), tosin treenamiseen olis käynyt matalammatkin asteet.

Näin meillä treenataan hakua

Loppuvuodesta käväistiin sitten niissä kaksissa VOI-kisoissa, ensinnä Sodankylässä ja sitten Torniossa. Ykkösenmetsästys jatkuu siis yhä, mutta ei meillä sinne EVLiin mikään kauhee hoppu enää ookaan.
Niin ja ei-koirajuttuna; sain ajokortin 2.12 joten olen nykyään potentiaalinen kisakuski ;)

Malinoissit ovat kuuluja hurjasta luonteestaan

Listataampa vielä meidän vuoden 2011 tavotteet:

Roope:
- ainakin yksi VOI1
- SM-kisoihin VOIttajaan
- MEJÄstä AVO1
- Käydään ainakin yksissä näytelmissä
- Treenataan EVL-liikkeet jonkinmoiseen kuntoon muttei varmaankaan kisata

Roope itsenäisyyspäivänä 2010

Urpo:
- ALOkkaan liikkeet kuntoon
- SMeihin ALOon
- ALO1
- Näytelmistä ainakin yks SERTi
- Ehkis TK1...

Kuvien copyraitit on suurimmaksi osaksi hovikuvaajallani Saaralla, mutta Jämsän kuvat on näpsinyt Viivi.

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Verijäljen vetoa pitkästä aikaa

Päätin eilen extemporena lähteä vetämään verjäljet ja tänään puolenpäivän maissa Roope sai sen sitten ajaa.
Mutta mitä IHMETTÄ, Roope ei halunnu jäljestää?? Oikeesti! Mikä tolla on! Kauheeta haahuilua, sitte ku kielsin ku lähti kokoajan ihan pokkana vaan jonnekki hevon******* edes haistelematta, niin otti paineet sitte siitä.. Toiselta makaukselta vielä lähetin uuestaan jäljelle mutta eeei. Pari metriä ennen kaato alko sitte vihdoin ja viimein käyttää nenäänsä mutta kaadoltaki meinas mennä ohi.
No, laitoin sen sitte väärinpäin jäljelle (jota ei kuulemma missään nimessä sais tehä :D, mutta kuulin sen vasta jälkeenpäin) ja sitte meni oikein mallikkaasti no problem. Ihme hommaa.
Päätin tehä sille vielä toisen, vaan pari tuntia vanhan ja jonku 100 m pitkän jäljen (toi ensimmäinen oli jonku 300m pitkä, 15h vanha ja sato aika paljon) reilulla desin verellä, ja tämä jäljestettiin oikein mallikkaasti! Kehuin koiraa aika paljon kun se selvästi oli verellä. Seuraavan kerran uusiks toi vanhempi, katotaan jäikö mitään päähän.

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Raskastakin raskaampi (mutta sitäkin mukavampi) MEJÄviikonloppu vihdoin ja viimein ohi!

MEJÄviikonloppu on siis vihdoin ja viimein ohi, ja Roopelle saldona AVO2 ekoista kisoistaan. Luokkanousuun tuo ei auta mutta ollaan me sentään AVOimen kerhonmestareita! :D

Roope jäljesti oikein hienosti ensimmäisen osan makaukseen asti, makauksen ilmaisu erinomainen ja toisella osuudella kuljettiin sitte jo vähän jäljen sivussa. Toisen makauksen käveli aivan vierestä ohi, arvosteluun oli laitettu että merkkasi makauksen vajaasti (tms), eli merkkasi kuitenki. Kolmas osuus mentiin myös jäljen vieressä, lopussa Roope lähti vielä huitelemaan jonku 15 metriä jäljeltä ja hukkasi kaadon. Sai siitä vainun mutta kun eteni kaatoa kohti, kaadonviejän jäljet tuli ensimmäisenä vastaan ja nehän vei sitten mennessään. Ja hukkahan tästä tuli. Otettiin sitte uusiksi koira jäljelle ja sai jäljestää kaadolle. Kaatotyöskentely erinomaista, nuoleskeli ja haisteli hirvensorkkaa.
Niin ja viimesellä osuudella jonku 50m päässä makoili myös porotokka eli häiriötä oli kyllä riittämiin!
Tuomari sanoi vielä että oikein fiksusti Roope jäljesti ensikertalaiseksi, ja että jos kokematon koira ajautuu kaadonviejän jäljille niin sen on oikeestaan mahdoton tietää mitä pitäs tehä. Kokemattomalla koiralla ei kuulemma tule "nyt jäi jotain"- fiilistä :D
Kyllähän tuohon tulokseen on tyytyväinen, kaatoharjotusta nyt vaan ja syksyllä jos otettais uusiksi :)

torstai 27. toukokuuta 2010

MEJÄ kokeet here we come!

Iltasella käytiin sitten ajamassa se toissayönä vedetty jälki, Roope jäljesti oikein pätevästi, ilmavainulla meinas yhen kulman(makuun) oikasta mutta lopulta tsippaili makuulle. Jäljenvetovaiheessa jonku 10 metriä ennen tätä kyseistä makuuta onnistuin kaatamaan mun saappaalle verta (hyvä minä!) joten siitäki saatto koira mennä vähän sekasin.
Tämän session jälkeen jäljestys oliki oikein fiksun olosta, jälki meni jopa tien yli (joka käsittääkseni ainakin aloittelevalle koiralle on hankalapaa) mutta eihän se meidän suurta mejäkoiraa haitannu ;) Kaadolta meinas kaahata ohi kun joku älypää sotki sen saappaansa siihen vereen.. Ja ajovaiheessa en hidastanu koiraa vaikka ois pitäny.
Ohjaaja tässä siis vain yrittää sabotoida koiransa jäjestämistä :D

JA koska tämä meni meidän avustajan mukaan todella hyvin, päätin ilmottaa Roopen ensimmäiseen MEJÄkokeeseensa! Koe on tänä vkl (sunnuntaina) ja toivon mukaan se ykkönen sieltä tulla tupsahtaa :)

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Tokoilua ja verijäljen vetoa

Eilen käytiin Saaren koululla Saran + Hukan ja Poksun kans treenailemassa. Treenivuorossa oli meillä jäävät, ruutua, luoksaria ja kaukojaki otettiin. Iltasella sitte tunnaria.

Jäävät ihan jees, maahanmenoja yritetään nyt nopeuttaa ja ihan ok-nopeeta tuo menee ku antaa vähän vartaloapuja. Istumissa ei meinannu ensin mennä, mutta muutaman toiston jälkeen meni jopa ihan nopeesti :)
Ruudussa ekalla kertaa KAUHEE haistelu, kielsin ja heti ku katto muhun nii nakspalkka. Kolmannella lähetyskerralla meni laukalla (ja nopeella sellasella!) ja käänty heti muapäin, jeejee! Kaukot ja luoksarit okei, Sara liikkuroi meille. Kaukoissa Roope yritti mennä hitaasti alkumaahanmenon, palkkasin sitte muutaman kerran taakse pelkästä maahanmenosta ja sitte alko sujumaan. Tunnarit illalla ihan okei, kaahaa edelleen laukalla mutta nyt syö ensin herkut ja sitte tuo kapulan. Tuonti vaihtelevasti ravia/laukkaa.

Urpoki pääs pitkästä aikaa treenaileen tokoja; viereentuloja, seuraamisen alkeita, liikkeestä maa istu ja seisoa, ja luoksaria. Viereentulot ihanan nopeita ja oikeapaikkasia :) Seuraamisessa pysyy hyvin oikeella paikalla, naksuttelen sitte siitä oikeesta paikasta ja kontaktista. Jäävissä ei meinaa millään jäädä istumaan ja plötsähtää maahan (maahanmenot tekeeki kyllä superhienosti!) ja seisomiset alkaa pikkuhiljaa kirkastua koiran mielessä (otetaan vasta ihan hitaasta vauhista).
Lopuksi sitte vielä luoksaria, tulee ihanan nopeesti, muutaman toiston otin pelkkää vauhtipalkkausta ja viimesellä kerralla pyysin vielä viereen ja tuli tosi nätisti! Ehkäpä tuo Urmenki tokoura tästä urkenee..

Illalla(yöllä...) kävin vielä vetämässä verijäljet pusikkoon, tänään pitäis käydä iltasella ajamassa. Kirjottelen sitten tuloksista (jos tää menee hyvin niin mennään kokeeseen nyt vkl...), jännittää :D

maanantai 10. toukokuuta 2010

Paukuttelua ja verijäljen vetoa

Roopen kans mentiin perjantaina Saaralle ampumaan ja vetämään veriä Pyrrille ja Roopelle. Paukuista Reps ei tapansa mukaan sanonu mitään vaikka ammuttiin ihan vierestä, käänty vaan kattoon ja heilutti häntää :D

Jäljen annoin muhia jonku vajaan neljä tuntia, tehtiin siitä noin 300m, kahella makauksella ja kaadolla. Noh, eipä menny niinku tarkotus olis; merkkeinä meillä oli pyykkipoikia joita minä en nähny joten koira huiteli vähän miten sattuu ja kun en niitä merkkejä kerta nähny niin empä voinu ohjata. Saara sitte huuteli aina väliin missä se jälki oikeesti meneekään.. Ja toisen makuunki meinas unohtaa. Että sellasta hienoa. Hyvä että intoa kuitenki löytyy, se kai on se pääasia. Päätin kuitenkin hakea "ammattiapua" kokeneemmalta harrastajalta, varmaankin ens viikolla päässään tähän oppiin :)

Myös tokoja taidettiin tehä, kun en paremmin muista niin sanon että hyvin teki, ei pahempia moitteita ainakaan :D

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Verijäljen vetoa

Tänään meillä oli siis tokoton päivä joka oli allekirjottaneelle melkonen haaste (:D) ja jotain tekemistä piti tietysti keksiä. Päätin olla rohkea ja vetää parit verijäljet vaikka maassa onkin vielä valkeita laikkuja.

Ekalle jäljelle mentiin heti ku olin sen maahan saanu, tää oli ehkä 50m pitkä, kaarsi loivasti, ei yhtään makauksia, lopussa vaan kaato jolle pysähtymisestä kehuin ja heittelin kaadolle nakkeja palkaksi. Pientä haahuilua havaittavissa koiralla, mutta eipä mun "ohjauskaan" ollu paras mahdollinen ku piti merkkejä seurata, ohjata koiraa ja napsia niitä pyykkipoikia vielä samaan aikaan pois puista. Ens kerralla en siis todellakaan vedä tota yksin... Ja mun kenkiin oli vissiin jääny verta ku Reps halus ehottomasti jäljestää myös sen pätkän mistä olin kävelly pois kaadolta.

Toka jälki oli sitte vähän pidempi, oisko jonku sata metriä, tähän tein yhen makuun suoralle ja sitte kaadon tietty loppuun. Ja loivaa kaarta myös. Edelleen pientä haahuilua, muutaman kerran palautin koiraa nykäsemällä liinasta, ja paikkaski loppujenlopuksi ihan hyvin omat haahuilunsa :D Ja jälleen kerran mun poismenojäljet kiinnosti hyvin hyvin paljon.. Pitääpä olla tarkempi ens kerralla. Kaikenkaikkiaan kivat ekat veret, jos ens viikolla uusiksi :)