Sivut

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

I´ll still be Bloody Mary

Käytiin tänään treenaamassa Saran ja Hukkiksen kanssa valloittavassa syys säässä, onneksi pahin kuuro tuli vasta treenien loppupäähän niin ei tarvinnu koko treenejä kestää märissä vaatteissa.
Jedi sai nuuskuttaa Saran polkeman jäljen, matkaa n. 25m (kai, oon ihan sikahuoho arvioimaan matkoja) ja lopussa rasia. Annoin vanheta esineruudun teon verran eli jonkun reilu viis minsaa ehkä (myös tässä olen huono).
Alussa oli havaittavissa sähläystä ja jouduin toppuuttelemaan mutta välillä tuli monen askeleen pätkiä joissa hihna oli kokoajan löysällä. Maahanmeno purkilla oli myös huomattavasti sujuvampaa kuin viimeksi.

Ennen Hukan esineruutua otin Jedin kanssa vähän perusasentoja ja imutuspätkiä. Välissä myös maahanmenoja istumisesta sekä seisomisesta.
Pa:t on kehittyny ihan huimasti ja takapäänkäyttö on tosi sujuvaa, käsimerkin tarvii olla enää tosi pieni että tajuaa hakeutua oikeaan kohtaan. Maltti ei ole aivan noin hyvällä mallilla, pa:jen kestoa täytyy alkaa nyt pikkuhiljaa lisäämään.

Roopelle Sara liikkuroi tunnarin, luoksetuloja tein ihan omin toimin ilman liikkuria.
Tunnarissa löysi kyllä oman ilman ongelmia mutta otti tikusta huonon otteen, pudotti, otti taas huonosti suuhun ja oli lähdössä vaihtamaan. Pyysin sitä sitten tuomaan jo suussa olevan ja toihan se mutta tiputti perusasennossa maahan. Nostin sen siitä sitten ja annoin Roopelle. Tuota tunnarien oikeaoppista käsittelyä olis ilmeisesti harjoiteltava..
Luoksarissa ei muuta pahaa sanottavaa kun että yhden maahanmenon seisoi kun keskittyi johonkin muuhun kuin mitä oli tekemässä.

Kuvat on Saran ottamia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti