Sivut

perjantai 14. tammikuuta 2011

Onks se myrkyllistä? No ei, tätä voi vaikka juua!

Kyllä me eilen treenattiinkin, halliin ei päästy kun en saanu kyytiä enkä jaksanu lähteä ajamaan. Tälläkertaa treenit siis ihan vain tässä omalla pihalla, ensin päivällä ja illalla sitten vielä toisen kerran.
Päivällä the main pointit oli ruutu ja istuminen. Ihan perusseuraamistakin tuli siinä välillä otettua. Ruutuhommat meni ihan hyvin, tehtiin alustalla ja ilman, kerran meni jotenki ihmeellisesti ruudun viereen eikä hiffannut siirtyä. Kutuin sitten luokse ja otin uusiksi. Seuraamaantulot oli jälleen kerran aika vauhdikkaita ja kaahasi ohi monta kertaa, tätä pitäis mitä ilmeisimmin treenata. Eikä aina vaan ruutuunmenoa.

Istumiset tuolla on vähän arpapeliä, 8/10 kerroista istuu mutta välillä törppöilee ja jää seisomaan. Etenkin kun olosuhteet muuttuu ja tulee vähän enemmän häiriötä niin meinaapi jäädä seisoskeleen. Illalla kuitenkin tehtiin istumisia uudestaan ja kaikki meni okei. Taidan kaikesta huolimatta antaa seuraavassa kokeessa kaksoiskäskyn, mielummin otan ysin kun nollan.

Illalla tehtyjen istumisten lisäksi päätin tehä tuolle vielä tunnarin. Lämin kapulaa vaan sen EVL:n viis sekuntia jotta olis vähän enemmän haastetta. Mutta eipä vain kun haki oman ja miten hyvin hakikin! Meni kapuloille LUJAA, haisteli tarkasti, otti oman ja palautti LUJAA. Nykyään tekee tunnarit muutenkin tosi hyvin, liikkurin kanssa on vielä pientä epävarmuutta ja hallissa näitä on tehtävä häiriön alla jotta oppii tekeen myös pienen paineen alla. Mutta on tää edistystä niihin taannoisiin tunnariongelmiin verrattuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti