Sivut

torstai 2. kesäkuuta 2011

Tykkäisköhän mun koira agiliidata?

Muutama päivä sitten olin tuossa läheisellä kentällä tekemässä ohjattua, Roopen kanssa siis. Mittasuhteet meidän ohjatussa on tällähetkellä 6 x 3, mun pitäis saaha oma ruhoni vielä vähän kauemmas koirasta. Päätin tehdä ensin muutaman oikeen ja lopuksi vasemman, ja mitä ihmettä, ei yritystäkään keskimmäiselle! Tämä alkaa selvästi hahmottua koirani aivoissa.
Eilen käytiin sitten tekemässä vähän ruutua, kentällä oli myös jotain nuoria pelaamassa peliä X. Oon minäkin sitä joskus pelannu mutten muista mikä sen nimi on. No eniveis, ruutuun menot oli vähän hitaita ja ensin MEINASI mennä kulmalle mutta tajusi erheensä, ja meni ruutuun. Selvästi täytyy alkaa tekemään ruokaruutuja, eihän tollanen hitailu kelpaa. Vaadin lujempaa laukkaa! Yleiskuva näistä treeneistä kuitenkin positiivinen, koira oli aivan täpöintona ja esimerkiksi KAIKKI jäävät onnistui! Siis jokaikinen vaihto! Ja seuraaminenkin oli niiiin hienoa.
Tänään oli sitten vuorossa agilityä. Tälläkertaa koira ei päässyt mukaan, vaan menin itse katsomaan kerhon järjestämiä kisoja tuohon Pukinpolun kentälle. Sain myös älynväläyksen, että kun Repe on TVA niin se rupeaa kisaamaan agilityssä. Se vois jopa tykätä siitä kun se karkailuvaihe on ohitse ja oon myös itse kehittyny ohjaajana, osaan mm.
- pitää toistojen määrät järkevinä
- palkata koiraa paremmin kuin ennen
- suunnitella treenejä paremmin kuin ennen
- ymmärrän koirani sielunmaailmasta huomattavasti enemmän kuin kolme vuotta sitten
Okei, ehkä mun koirani on kehittynyt myös, ihan vähän vain. Ja nyt kun sillä on vuosi agilitytaustaa jo olemassa niin esteiden kertailun luulisi olevan helppoa. Ja, kun se on toivon mukaan unohtanut kaikki pienet yksityiskohdat (esim. kontaktit) niin voin opettaa ne aivan alusta. Mutta siis kokonaisuuden luulisi olevan tuolle suht selvää pässinlihaa. AVAa tuosta ei koskaan saa, sen tiedän, mutta ykkösistä ois kiva vaikka ne kolme nollaa.

1 kommentti:

  1. Tosi taitava toi Roope. Se tietty hyvän ohjauksen ansiota:) Toivottavasti sulla oli kivat ylppärit, vielä kerran onnea.
    T.Marjaana ja Anitsu

    VastaaPoista